Kolin ja Vuonislahden kylät yhdistävä jäätie on Euroopan sisävesien pisin. Sen tekeminen vaatii ammattitaitoa ja sitoutumista, joita ei toistaiseksi ole löytynyt.
Suomen erään tunnetuimman jäätien avaaminen kuluvana talvena saattaa ratketa tänään.
Kolin jäätie Pohjois-Karjalan Pielisellä on ollut vailla tekijää viime talvesta lähtien. Uutta aliurakoitsijaa on etsitty parisen kuukautta, toistaiseksi tuloksetta.
Tien pääurakoitsija on Destia, jolta Keski-Suomen ely-keskus hankkii jäätien ylläpidon. Destian aiempi aliurakoitsija lopetti tien ylläpidon viime talveen, ja tänään tiistaina yhtiön on määrä neuvotella uuden ehdokkaan kanssa.
Halukkaita ja kyvykkäitä tekijöitä ei toistaiseksi ole löytynyt.
– Tien tekeminen vaatii aivan erityistä osaamista ja siihen sisältyy myös taloudellisia riskejä, ely-keskuksen maanteiden hoidon projektipäällikkö Ilkka Puumalainen sanoo.
Kolin ja Vuonislahden kylät yhdistävä jäätie on Euroopan sisävesien pisin. Seitsemän kilometrin mittainen tie lyhentää kylien välistä matkaa noin 50 kilometriä.
Tien tekeminen on käynyt vaikeammaksi, kun talvet ovat lyhentyneet ja lauhtuneet.
– Tie vaatii noin 40 senttiä teräsjäätä. Urakoitsijalle voi käydä niin, että kovasta työstä saakin vain roposia, jos tietä ei pysty turvallisesti avaamaan, Puumalainen kertoo.
Tavallisesti Kolin jäätie on ollut auki noin 60 päivää talvessa. Puumalainen uskoo, että tie saadaan avattua tänäkin talvena.
– Pitkän aikavälin sääennuste näyttää hyvältä. Parasta olisi, jos pakkasta olisi sellaiset 15 astetta ja lunta ei sataisi paljoa, hän toteaa.
Kolin jäätien urakoitsijatilanteesta kertoi ensimmäisenä Lieksan lehti joulukuussa.
Juttua muokattu 12.39: Lisätty maininta, että Lieksan lehti kertoi asiasta ensimmäisenä.