Kansanedustaja Sheikki Laakso aikoo perustaa valtavaan, liki 100-vuotiaaseen hallintorakennukseen hotellin.
Perussuomalaisten kouvolalainen kansanedustaja Sheikki Laakso kertoo tehneensä ”pähkähullun hankinnan”.
Laakso osti Kouvolan kaupungilta Kuusankosken vanhan kaupungintalon 50 000 eurolla ja aikoo remontoida siitä hotellin.
Sheikki Laakso esittelemässä kaupungintalon tiloja:
Kuusankoski liittyi Kouvolaan kuntaliitoksessa vuonna 2009, minkä jälkeen toiminta kaupungintalossa väheni hiljalleen.
Kouvolan kaupunki on kaupannut rakennusta vuodesta 2022. Talo on iso klassistinen kivitalo, jonka julkisivu on suojeltu.
Satojen tuhansien remontti
Sheikki Laakso kertoo, että hän halusi saada viime vuodet tyhjillään olleen talon uudelleen käyttöön.
– Jo vuonna 2023 katselin taloa ja surkuttelin sen kohtaloa. Mietin, että kun voittaisi lotossa, niin voisin pelastaa tämän rakennuksen, ennen kuin vandaalit tulevat.
Rakennuksen remontointi hotelliksi on tarkoitus aloittaa jo ensi viikon aikana. Aluksi puretaan kevyitä väliseiniä ja rakenteita viemäröintien ympäriltä.
– Suurin muutostyö tulee olemaan viemäriputkien vetäminen. Jokaiseen hotellihuoneeseen tulevat suihkut sekä vessat, ja jokaisen huoneen kohdalla ratkaisut tulevat olemaan vähän erilaiset.
Laakso on varautunut satojen tuhansien eurojen remonttiin.
– Jossakin 300 000 euron ympärillä remontti tulee olemaan, mutta tässä vaiheessa sitä on vielä mahdoton sanoa.
”Tottakai näin pähkähullu hanke jännittää”, toteaa kansanedustaja Sheikki Laakso:
Rahat remonttiin tulevat Laakson mukaan hänen yritykseltään, jonka nimissä hän parhaillaan hakee rahoitusta pankilta. Taustalla ei Laakson mukaan ole yksityisiä rahoittajia.
Laakso ei aio itse alkaa pyörittää hotellia, vaan kertoo etsivänsä tiloihin vuokralaisia ja yhteistyökumppaneita.
Kauppaan kuuluu myös entisen kaupungintalon takana oleva vuonna 1973 valmistunut virastorakennus. Sen kohtalo on vielä auki.
Paloturvallisuus taattava
Kouvolan kaupungin rakennusvalvonnan päällikkö Risto Mikkolan mukaan kaupunki ei ole vielä saanut Sheikki Laaksolta yhteydenottoa Kuusankosken entisen kaupungintalon liittyvistä suunnitelmista.
Talon muuttaminen hotelliksi vaatii hänen mukaansa luvan käyttötarkoituksen muuttamiseen. Lupahakemuksessa tulee esittää uuden käyttötarkoituksen edellyttämät muutokset.
Ne voivat Mikkolan mukaan olla esimerkiksi paloturvallisuuteen liittyviä rakenteita, kuten palo-ovia ja paloa osastoivia seiniä. Myös ilmastoinnin tulee olla majoituspaikassa ajan tasalla.
Kaupunki uskoo kysyntään
Kuusankosken kaupungintalo on ollut Kouvolan kaupungin virasto- ja kokouskäytössä viimeksi vuonna 2021. Sen jälkeen talossa on pidetty 15 asteen sisälämpötilaa, kertoo toimitilajohtaja Katja Ahola Kouvolan kaupungilta.
Talo on ollut myynnissä ensimmäisen kerran jo vuonna 2022. Aholan mukaan kaupunki halusi ennen myyntiä varmistaa, että ostajan liiketoimintasuunnitelma on uskottava ja rakennus tulee varmasti käyttöön.
– Hotellille on varmasti kysyntää isompien tapahtumien aikaan. Niiden aikaan Kouvolan hotellikapasiteetti tulee aika nopeasti täyteen.