Naton muut maat ottavat Trumpin väläytykset rauhallisesti, puolustusministeri Häkkänen arvioi.
Ylen aamussa vieraillut puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) suhtautuu maltilla Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin puheisiin.
Trumpin hallinto aloittaa ensi viikon maanantaina, ja Häkkäsen mukaan virallisten suhteiden rakentaminen käynnistyy sitä myöten pikku hiljaa.
– Kansa valitsee valtiolleen johdon, joka voi tehdä tai jättää tekemättä asioita. Joka tapauksessa yhteistyö jatkuu muodossa tai toisessa.
Tällä viikolla on puhuttu laajasti siitä, kun Trump väläytti jopa sotilasvoiman käyttöä Grönlannin liittämiseksi Yhdysvaltoihin.
– Mitä tulee Tanskan ja Grönlannin välisiin suhteisiin, ne ovat Tanskan sisäisiä kysymyksiä, Häkkänen kommentoi.
Hänen mukaansa Trumpin puheenvuorot pitää toki ottaa vakavasti.
– Sananvaihtoa on tietysti eri asioista käyty värikkäilläkin sanoilla, mutta totuus on monesti realistisempaa, Häkkänen toteaa.
Häkkänen: Natossa henki on yhtenäinen
Yhdysvaltain kiinnostus arktista aluetta kohtaan ei ole uutta, muistuttaa Häkkänen.
Arktiseen alueeseen kohdistuu monenlaisia intressejä esimerkiksi talouteen, turvallisuuteen ja raaka-aineisiin liittyen.
– Grönlanti ja muu arktinen alue on suoraan liitännäinen myös USA:n välittömiin turvallisuusintresseihin. Tämä ei ole mikään uusi asia, tämä on ollut erittäin merkittävän kiinnostuksen kohteena jo 50-luvulta asti, sanoo Häkkänen.
Naton muiden maiden suhtautuminen Trumpin väläytyksiin on sekin Häkkäsen mukaan rauhallista ja maltillista.
Hän arvioi, että ensimmäinen kokous Trumpin johtaman USA:n hallinnon kanssa näyttää, millaisia uusia ajatuksia tai ideoita hallinnolla on.
– Liittokunnassa on hyvin päättäväinen, yhtenäinen henki siitä, että Venäjä yhdessä heidän liittolaistensa kanssa Kiinan tuella muodostavat keskeiset uhkatekijät liittokunnalle, Häkkänen toteaa.
Katso Ylen aamun haastattelu kokonaisuudessaan: