Venäjän varjolaivaston alusten omistajat, nimet ja lippumaat ovat vaihtuneet huomattavan usein sen jälkeen, kun laivat ovat joutuneet pakotteiden piiriin.
Riku Roslund,
Jyri Hänninen
Arabiemiraateissa sijaitsevasta Dubaista on tullut tärkeä keskus, jonka avulla Venäjä kiertää lännen asettamia pakotteita.
Yleisradion tutkivan journalismin MOT-toimituksen selvityksen mukaan Dubaihin rekisteröidyt yhtiöt omistavat peräti 55 pakotelistalla olevaa Venäjän varjolaivaston alusta.
Pelkästään yksi Dubaihin rekisteröity yhtiö omistaa 24 laivaa, jotka ovat Euroopan unionin ja Britannian pakotelistoilla.
Myös Suomen ja Viron välisen sähkökaapelin vaurioittamisesta Suomenlahdella epäillyn Eagle S -aluksen omistaa dubailainen yhtiö.
MOT-toimitus selvitti noin 150:n lännen pakotelistoilla olevan Venäjän varjolaivaston aluksen taustoja. Selvitys osoittaa, että Venäjä on luonut laajan kansainvälisen verkoston, jonka avulla se kiertää lännen sille asettamia talouspakotteita.
Kolmasosa pakotelaivoista vaihtoi nimeään
Euroopan unioni, Britannia ja Yhdysvallat ovat lisänneet pakotelistoilleen satoja aluksia, joita on käytetty venäläisen öljyn, kaasun ja rahdin kuljettamisessa.
Pakotteiden avulla länsi haluaa estää Venäjää saamasta tuloja energian myynnistä, joka on merkittävä tulonlähde Venäjän sotatoimille Ukrainassa.
MOT:n selvityksen mukaan Venäjän käyttämien alusten nimiä, lippumaita ja omistajia vaihdetaan toistuvasti.
Noin kolmasosa selvityksessä mukana olleista laivoista vaihtoi nimeään pakotepäätöstä vastaavan kuukauden aikana tai sen jälkeen. Lähes yhtä monessa laivassa vaihtui omistaja ja laivan jokapäiväisestä toiminnasta vastaava manageriyhtiö. Lippumaata vaihtoi yli viidesosa laivoista.
Edellä mainitut luvut ovat todennäköisesti vielä tätäkin suurempia, koska EU ja Britannia lisäsivät viimeksi pakotelistalleen kymmeniä tankkereita joulukuun puolivälin jälkeen. Näissä lippumaa- ja omistajavaihdokset eivät vielä välttämättä näy tai niitä ei ole ehditty tekemään.
Omistajayhtiöitä on paljon Dubain lisäksi Intiassa, Kiinassa, yhä Venäjällä ja pienissä saarivaltioissa, joissa on helppo häivyttää todellisia omistussuhteita.
Omistajat rekisteröivät aluksia paljon niin sanottuihin mukavuuslippumaihin. Ne ovat Barbadoksen tapaisia veroparatiiseja, joissa valvonta on vähäistä ja varustamoyhtiöt eivät maksa käytännössä lainkaan veroja.
Venäjän varjolaivastoon kuuluu ulkomailta haalittuja tankkereita mutta myös aiemmin venäläisomistuksessa olleita aluksia. Monet Dubaihin rekisteröidyt yhtiöt omistavat laivoja, jotka ovat ennen kuuluneet venäläiselle Sovcomflot-varustamolle.
Jatkuvilla muutoksilla vaikeutetaan laivojen todellisten omistajien ja operaattoreiden selvittämistä.
Yhtiöitä luksushotelleissa, yhden osoitteena on katu
Kolmetoista dubailaista yhtiötä omistaa yhteensä 55 pakotelistattua laivaa. Dubaissa yhtiöiden omistustiedot eivät ole julkisia, joten alusten todelliset omistajat jäävät epäselväksi.
Aluksia omistavissa yhtiöissä on kuitenkin merkkejä siitä, että ne toimivat Dubaissa vain paperilla. Yhtiöt ovat ilmoittaneet osoitteekseen esimerkiksi luksushotelleja. Dubai on nykyisin myös suomalaisten suosima turistikohde.
Dubaista on tullut tärkeä finanssikeskus, jonka palveluita hyödyntää sijoittajien lisäksi myös järjestäytynyt rikollisuus. Dubaissa toimivien yhtiöiden avulla myös kierretään pakotteita myös esimerkiksi viemällä korkean teknologian tuotteita Venäjälle. Rikkaat venäläiset ovat ostaneet kaupungista luksuskiinteistöjä.
Dubailainen Avebury Shipmanagement LLC-FZ omistaa peräti 24 pakotelistalla olevaa laivaa. Yhtiöllä ei ole verkkosivuja, ja alusrekistereihin se on ilmoittanut osoitteekseen kadun Dubaissa, ilman numeroita tai tarkempia tietoja.
Dubailaisille yhtiöille ei myöskään pääsääntöisesti löydy julkisista lähteistä yhteystietoja, kuten sähköposteja tai puhelinnumeroita.
Dubaissa on myös LNG:tä kuljettavien alusten omistajia
Lännen pakotelistalla on myös useita nesteytettyä maakaasua Venäjältä maailmalle kuljettavia LNG-tankkereita. Niidenkin omistajia on rekisteröity Dubaihin. Britannia on lisännyt pakotelistalleen myös useita LNG-laivoja omistavia yhtiöitä.
Varjolaivaston vanhoista öljytankkereista poiketen LNG-alukset ovat yleensä uudenhohtoisia. Monet niistä on rakennettu parin viime vuoden aikana.
Venäläistä nesteytettyä maakaasua rahdattiin viime vuonna Eurooppaan ennätysmäärä. Myös suomalainen valtionyhtiö Gasum toi sitä Suomeen vielä viime kesään asti. Kaasu nesteytettiin Venäjällä laitoksessa, josta Venäjän suurin yksityinen kaasuyhtiö Novatek omistaa yli puolet. Suomalais-venäläinen oligarkki Gennadi Timtšenko on Novatekin merkittävä osakas.
Viime kesän pakotepaketissa EU kielsi jäsenmaidensa toimimisen välikäsinä venäläisen nesteytetyn maakaasun viennissä. Asiantuntijat ovat arvioineet muutoksen vaikutuksen vähäiseksi Venäjälle.
EU hankkii myös yhä venäläistä alkuperää olevia öljytuotteita kolmansista maista, joissa jalostetaan Venäjän varjolaivaston toimittamaa raakaöljyä.