Suomi
English
Français
Deutsch
Italiano
Polski
Русский
Slovenčina
Español
Valtio ulkoistaa yhä suuremman osan julkispalveluista avustusjärjestöille. Meidän veronmaksajien on oltava hereillä, kirjoittaa Salusjärvi.
Aleksis Salusjärvilukutaidon lapiomies
Suomessa on maailman paras julkishallinto. Suomi on ollut vuodesta toiseen maailman vähiten korruptoituneita maita. Viranomaisiin luotetaan, poliisilla ja lääkärillä on hyvä maine, ja julkiset palvelumme ovat enimmäkseen kunnossa.
Silti ihmisiä jää väliinputoajiksi. Esimerkiksi mielenterveyden kanssa kamppailevia on usein vaikeaa tavoittaa avun piiriin. Siksi erilaiset avustusjärjestöt kampanjoivat aktiivisesti. Mukaan mahtuu myös vilpillistä toimintaa ja suoria huijauksia.
Talouskuri on tällä vuosisadalla johtanut kolmannen sektorin esiinmarssiin. Järjestöt hoitavat tehokkaasti esimerkiksi asunnottomuutta ja päihdeongelmien hoitoa. Kolmannen sektorin kasvanut rooli huomioidaan valtionhallinnossa kanavoimalla toimintaan rahaa.
Yhä yleisempi harhaluulo vallitsee siinä, että isoja organisaatioita pidetään tehottomina. Kun yksityishenkilöt haluavat auttaa hädänalaisia, yleisin ajatus on kohdistaa oma avustus mahdollisimman suoraan sitä tarvitsevalle. Välissä on yleensä pientoimija, joka some-maailmassa tuo näkyvästi esiin hyväntekijyyttään. Apuna ry:n tunteisiin vetoava #anteeksipekka-kampanja on tästä vain jäävuoren huippu.
Some kannustaa järjestöjä kertomaan avustustoiminnasta mainoskampanjan tavoin.
Some mahdollistaa ja kannustaa järjestöjä kertomaan avustustoiminnasta mainoskampanjan tavoin, jossa kyynelkanavia avataan hätätilanteen kiireellisyyttä painottamalla. Tyypillistä tällaiselle kampanjoinnille on kertoa kaikkien muiden tukitoimien pettäneen ja ihmisten pudonneen tyhjän päälle. Autettava joutuu tuotteeksi auttamisen markkinoilla.
Syntynyt vahinko on kaksinkertainen: ensinnäkin järjestöjen syyllistäessä yhteiskuntaa, ne pyrkivät syöttämään ihmisille tarinaa siitä, miten julkishallinto on pettänyt kansan. Tällaista tietysti tapahtuu aika ajoin, mutta tavallista se ei ole. Hätään joutumisen taustalla on usein muitakin tekijöitä, kuten avuntarvitsijoiden päihteidenkäyttö tai peliriippuvuus.
Pientoimijoiden apu jättää paradoksaalisesti jälkeensä myös entistä enemmän väliinputoajia. Kun pientoimija onnistuu löytämään hädässä olevia ihmisiä, se ei löydä heitä kaikkia. Auttaessaan omia asiakkaitaan sillä ei ole keinoa selvittää avuntarpeen kokonaismäärää ja ohjata apua eniten tarvitseville. Sellainen on viranomaisten työtä. Kun apua ei koordinoida minkään tahon kanssa, sitä jaetaan sattumanvaraisesti niille ihmisille, joiden tarina on riipaisevin.
Pientoimijoiden apu jättää paradoksaalisesti jälkeensä myös entistä enemmän väliinputoajia.
Suomen polarisoituessa ja kurjuuden lisääntyessä tarvitaan auttamisessakin tervettä epäluuloa. Avunpyytäjien määrä kasvaa, ja avustusjärjestöjen määrä kasvanee samassa suhteessa. Valtio ulkoistaa niille yhä suuremman osan julkispalveluista, mikä tarkoittaa meidän veronmaksajien osalta hereilläoloa. Ennen kaikkea hereillä tulisi olla siitä, miten tärkeää byrokratia on!
Byrokratia on edellytys oikeudenmukaiselle yhteiskunnalle, joka toimii tehokkaasti ja ennustettavasti. Ihmisten auttamisessa se on henkireikä etenkin lama-aikoina, kun lahjoittajienkin täytyy kiristää vyötä. Ennen kaikkea byrokratia on ainoa kunnollinen keino korruption välttämiseen.
Byrokratia on ainoa kunnollinen keino korruption välttämiseen.
Kun meistä suomalaisista suuri osa on jäänyt housut kintuissa kiinni enkeli-elisoiden ja anteeksipekkojen valheiden nielemisestä, kun emme selkeästi kykene tunnistamaan huijareita oikeasta hädästä, on byrokratia ainoa keino vakuuttua siitä, että kukaan ei vedä välistä.
Pelottavia esimerkkejä auttamisbisneksestä on helppo löytää USA:sta, jossa hädänalaisten ihmisten auttaminen on monin paikoin lähes täysin ulkoistettu järjestöille. Hädänalaisista ihmisistä tulee käytännössä kerjäläisiä ja avustusjärjestöt kilpailevat yksityisen rahan lahjoituksista toisiaan vastaan.
Erityisen kriittisesti tulisi suhtautua niihin avustusjärjestöihin, jotka moittivat julkisia palveluita ja esiintyvät niiden vaihtoehtona. Ne eivät edes yritä täydentää olemassa olevia puutteita, vaan toimivat täysin irrallaan kaikesta muusta avusta. Se jos joku on tehotonta, kallista ja haaskuuta.
Arkisessa lukutaidossa #anteeksipekka on loistava oppitunti. Informaatiovaikuttamisen yleistyessä jokainen meistä törmää yhä useammin valheelliseen, tunteita herättävään tietoon. Suomi on ollut siihen vaikea kohde, koska kansa on yhtenäinen ja kriittinen lukutaito melko korkea. Retkuun meistä moni siitä huolimatta meni, vaikka rahastus on valheellisen tiedon levittämisen motiiveista ilmeisin ja helpoin huomata.
Aleksis Salusjärvi
Kirjoittaja opettaa lukutaitoa eloonjäämistaitona ja hän työskentelee julkisen sektorin ja avustusjärjestöjen parissa ongelmiin ajautuneiden nuorten ja aikuisten kanssa.
