Kun Miia Lyyra ottaa esiin mehiläispehmon, Yoda-koira valpastuu ja käy kiinni leluun innokkaasti. Pieni kaksio ulkoilupolkujen vieressä on ollut muutaman kuukauden ajan koiran ja sen omistajan koti.
Viime kesänä Lyyra katseli kuitenkin toistuvasti Jyväskylän sairaala Novan päivystyksen käytävää ja osastojen seiniä.
Lyyran tutulta arjelta putosi pohja keväällä 2024: hän ei päässyt ylös sängystä. Työterveys epäili työuupumusta ja kirjoitti sairauslomaa.
– Siinä vaiheessa en tiennyt, millaisesta matkasta tulee olemaan kysymys, Lyyra sanoo.
Kuluneen puolentoista vuoden aikana Miia Lyyra on nähnyt, millaista on elää kaupungissa, jonka psykiatrinen hoito on ylikuormittunut, eivätkä potilastilat aina tue paranemista.
Viime joulukuussa Miia Lyyra kiidätettiin ambulanssilla hoitoon. Ystävän soiton ansiosta hän haki ensimmäistä kertaa apua sairaalasta:
Miia Lyyra oli yön yli sairaalan päivystyksessä ja pääsi avohoidon asiakkaaksi, eli sairaanhoitaja ja lääkäri tapaavat häntä säännöllisesti.
Hän alkoi päivittää somealusta Threadsiin kokemuksiaan mielenterveyskuntoutujan arjesta Jyväskylässä. Lyyralla on avohoidon lisäksi useampia kokemuksia osastohoidosta.
Päivityksistä näkyy, että hoito on potilaan näkökulmasta hyvää – jos osastolla on tilaa ja potilas otetaan sisään.
Tänä kesänä Lyyra erosi pitkästä parisuhteestaan ja hänen mielenterveytensä romahti.
”Se oli niin sanotusti viimeinen naula arkkuun. Menin päivystykseen, ja siellä todettiin, että nyt olisi varmaan hyvä hetki mennä osastolle.”
Kävimme läpi Lyyran päivitykset kesän 2025 ajalta, ja kysyimme Keski-Suomen hyvinvointialueelta, mistä Lyyran esiin nostamat epäkohdat kertovat.
Jutussa on katkelmia Lyyran somepäivityksistä.
Kriisityötä Keski-Suomessa tekevästä Mieli Kriisikeskus Mobilesta kerrotaan, että Lyyran esille tuomat epäkohdat eivät ole poikkeuksellisia. He ovat kuulleet asiakkailtaan vastaavanlaisia kokemuksia.
Samalle osastolle päihdeongelmaisten kanssa
28. heinäkuuta Lyyra kirjoitti, että hän on Jyväskylässä Kyllön sosiaali- ja terveysaseman osastolla. Osasto on keskittynyt ensisijaisesti hoitamaan psyykkisesti oireilevia ja päihderiippuvaisia potilaita.
Lyyra ei mahtunut osastolle sairaala Novaan.
Tunnelma oli levoton. Häntä pelotti.
– Omalla kohdalla päihdeongelmaa ei ole. Siksi tilanne näyttäytyi karuna.
Täällä ei kulje happi ja mua pelottaa. Voi kuinka arvostan Novan terveyskeskusosastoa enemmän. Siellä liikuin, täällä jäin jumiin sänkyyn, koska en uskalla liikkua. Eikä ole edes paikkaa, missä liikkua. Tuntuu tosi pahalta.
Miia Lyyran Threads-päivitys
Miia Lyyra pitää tärkeänä, että päihteillä oireilevat saavat myös apua.
Miia Lyyra kertoo, että päihdeongelmien lieveilmiöt vaikeuttavat omaa paranemista:
Kerran Miia Lyyra joutui sairaalan päivystyksessä tilanteeseen, jossa samassa huoneessa ollut potilas halusi ostaa hänen lääkkeensä.
Hoitaja kertoi, että ”tässä sulle diapameja” ja otin ne. Hetkeä myöhemmin vierustoveri mönkii mun loossiin ja kuiskaa ”myy mulle pari pamia”. Sanoin, että mene pois. Lähti.
Miia Lyyran Threads-päivitys
Lyyralle tuotua diapamia käytetään muun muassa ahdistuneisuuden ja tuskatilojen hoitoon. Se aiheuttaa riippuvuutta.
Miia Lyyra sanoo, ettei yksikään hoitaja kuullut, mitä tilanteessa tapahtui:
Keski-Suomen hyvinvointialueen mukaan osastohoitoa vaativa potilas sijoitetaan psykiatrian osastolle, jos hänellä on tarve erityistason hoidolle. Jos tarvetta erityistason hoidolle ei ole, potilas sijoitetaan perustason osastolle hoidon tarpeen mukaan.
Esimerkiksi Kyllö 3 -osastolle sijoitetaan ensisijaisesti potilaat, joiden hoidossa tarvitaan mielenterveys- ja päihdepotilaiden hoidon erityisosaamista. Tarvittaessa Kyllö 3 -osastolla voi olla vartija.
Tilat eivät tue kuntoutumista
Mielenterveyspotilaan näkökulmasta myös vasta nelisen vuotta sitten valmistuneessa sairaala Novassa on ongelmia.
14. elokuuta Miia Lyyra kertoi somessa, että yhdelle hengelle tarkoitetut psykiatrisen osaston potilashuoneet on jaettu kahden potilaan huoneiksi.
Tätä se tarkoittaa Lyyran mukaan käytännössä:
Hoitajan kutsunappi on vain toiselle. Turvallisuuskysymys herää tässä: entä jos en pääse itse hoitajan kansliaan kertomaan asiaani? Huoneessa ei ole myöskään minkäänlaista välisermiä tai verkoa sänkyjen välissä, joten yksityisyydestä voidaan vain haaveilla.
Erityisesti yksityisyyden ja oman ajan puute vaivaa tällä osastolla. Paraneminen vaikeutuu, koska oma rauha ja yksityisyys ovat varmasti tärkeitä monelle, eikä kukaan täällä erityisesti pidä siitä, että on huonetoveri.
Miia Lyyran Threads-päivitykset
– Olen vielä vähän sellainen, että huolehdin muista. Jos toisella on huono olla, tulee huoli, onko hänellä nyt kaikki hyvin. Silloin omaan parantumiseen keskittyminen on vaikeaa, Lyyra sanoo.
Hyvinvointialueelta kerrotaan, että yhden hengen potilashuoneita on muutettu kahden hengen huoneiksi, koska potilaita on enemmän kuin mihin tilat on suunniteltu. Kyseessä on valuvika, joka ei koske ainoastaan psykiatrian osastoja.
Tilojen puutteen vuoksi hyvinvointialue on lisännyt psykiatrian osastopaikkoja vanhan sairaalan tiloihin.
Osastoilla ei ole aina paikkoja
Heinäkuun lopussa, ennen Kyllön terveysaseman osastolle päätymistä, Miia Lyyra odotti sairaala Novan päivystyksessä yön yli.
Äsken multa käytiin kysymässä, haluaisinko lähteä kotiin, kun osastolla ei ole paikkaa. Teki mieli luovuttaa ja sanoa, että joo. Mutta vielä kerran jaksoin taistella ja sanoa, että haluan osastolle. Ensi kerralla en ehkä jaksa enää taistella oman hoidon puolesta.
Sain petipaikan päivystyksestä. Täällä aamuun asti. Kuulemma saan myös peiton. Ei tarvinnut penkillä istua aamuun asti.
Osastopaikkaa ei järjestynyt. Istun täällä päivystyksessä edelleen. Siispä käytin aikani hyödyksi ja tilasin koiralle ruokaa.
Miia Lyyran Threads-päivitykset
Hyvinvointialueen mukaan päivystyksessä työskentelee psykiatrian akuuttityöryhmä, joka arvioi mielenterveyspotilaiden hoidontarvetta. Päivystävä psykiatri päättää, edellyttääkö potilaan tilanne päivystyksellistä hoitoa sairaalassa.
Potilaan oma tulkinta osastohoidon tarpeesta ei hyvinvointialueen mukaan ole peruste ottaa potilasta sairaalahoitoon.
Ehdottomasti osastohoitoa vaativat sairaudet hoidetaan osastolla, vaikka se tarkoittaisi ylipaikoille menemistä, kerrotaan hyvinvointialueelta.
Osastohoito on lyhytkestoista
Miia Lyyra on myös kokenut, että hänet on haluttu kotiuttaa yleissairaalapsykiatrian osastolta liian aikaisin. Itse hän ei ole aina ollut siihen valmis.
Osastohoito päättyi. En ollut ihan samaa mieltä asiasta. En saanut mitään muutoksia esimerkiksi lääkkeisiin, että voisin turvallisin mielin jatkaa eteenpäin. — Täytyy toivoa, että se jokin minussa jaksaa taistella.
Miia Lyyran Threads-päivitys
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan psykiatrian sairaalapaikkojen hoitoajat ovat Suomessa erittäin lyhyitä. Paikkoja on liian vähän, mikä voi näkyä paineena kotiuttaa potilaat liian nopeasti.
Lyyra korostaa ymmärtävänsä, että tiukassa tilanteessa osastopaikka on luovutettava seuraavalle.
Lyyra pohtii, miten persoona voi vaikuttaa avun saamiseen.
”Pesen joka aamu hampaat ja pidän kodin viihtyisänä.”
Hyvinvointialueen mukaan jokaista potilasta arvioidaan kokonaisuutena, eikä kenenkään pääsyä osastolle estetä yksittäisen asian vuoksi.
Osastohoito päättyy, kun sillä on saavutettu se, mitä osastohoidolla on mahdollista saavuttaa. Ihminen voidaan kotiuttaa esimerkiksi silloin, jos hänen arvioidaan pärjäävän arjessaan ja kykenevän hallitsemaan psyykkisiä oireitaan.
Hyvinvointialueelta kerrotaan, että osastohoito on väliaikaista hoitoa kriisitilanteessa, ja usein vaikuttava pitkäaikainen hoito tapahtuu avohoidossa.
Hoito ja kohtelu ovat ensiluokkaisia – kun apua saa
Miia Lyyran Threads-päivityksissä vilisee toistuvasti myös kiitollisuus hyvästä hoidosta ja kohtaamisista.
Oon saanut todella hyvää huolenpitoa Novassa. Ihanat hoitajat juttelee niin paljon kuin on tarve, lohduttavat vaikeina hetkinä ja pitävät mun puolia.
Täällä sairaalassa on myös mahtavia muita työntekijöitä. — Kyselevät vointia ja juttelevat mukavia. Lisää liksaa myös heille.
Miia Lyyran Threads-päivitykset
Lyyra on myös kertonut, että ennen ensimmäisen osastojakson alkamista hän oli ollut päiviä syömättä.
Osastolla säännöllisesti tarjoiltu hyvä ruoka auttoi palauttamaan ruokarytmin.
Kerran hän sai myös mahdollisuuden kotikokeiluun eli kävi aluksi päivän tai yön kotona. Samalla hän tiesi, että osastolla on paikka häntä varten.
Voi harjoitella olemista turvallisesti, kun tietää, että voi tulla osastolle takaisin milloin haluaa. Tämä on hyvä systeemi.
Myös muiden potilaiden kanssa käydyt keskustelut ovat olleet Lyyran mukaan tärkeitä.
Oon saanut osastolla muilta potilailta lempinimen: se tatuoitu nainen. Hyväksyn tämän. (sydän)
Miia Lyyran Threads-päivitykset
Psykiatrian palvelualueen vs. palvelupäällikkö Maija Ratinen Keski-Suomen hyvinvointialueelta uskoo, että psykiatrisen hoidon suurin epäkohta on palveluiden päällekkäisyys. Hänen mukaansa hoitoketjuja on ryhdytty kehittämään nykyistä selkeämmäksi.
Lyyra rapsuttaa kotisohvalla lojuvaa Yodaa korvan takaa. Itse kasattu tietokone hohkaa neon-väreissä. Lyyra haaveilee, että jonain päivänä hän jaksaisi pelata ja rustata peliarvosteluja intohimoisesti, kuten ennen sairastumistaan.
– Tällä hetkellä mä toivon, että tulisi talvi ja lunta, että pääsisin laskettelemaan. Toivon myös, että pääsisin töihin ja saisin arkeni rullaamaan taas sillä vanhalla tavalla: tykkäisin tehdä minulle tärkeitä asioita ja olisin kavereiden kanssa. Olisin onnellinen.
Voit lähestyä toimitusta luottamuksella ja lähettää alla olevalla lomakkeella vinkkisi, uutisvideosi tai -kuvasi meille.

