Sydäniskuri on tärkeä apu elvytystilanteessa. Sydänpysähdyksessä minuutit ovat kalliita. Nopeasti apuun saatu iskuri voi pelastaa ihmishengen.
Defibrillaattorit eli sydäniskurit yleistyvät hitaasti taloyhtiöissä. Iisalmelainen Asunto oy Virranhohde hankki oman iskurin talon ala-aulaan tänä syksynä. Laitehankinnalla on varauduttu nopeaan elvytyksen aloittamisen sydänpysähdystilanteessa.
Iisalmelaistalon sydäniskurihankinnasta kertoi ensimmäisenä Iisalmen Sanomat.
Idea lähti isännöitsijältä ja talon yhtiökokous päätti asiasta viime keväänä. Sydäniskuri maksoi yhtiölle noin 2 000 euroa. Kansalaisten terveyspalvelut ovat olleet Iisalmessa paljon esillä tänä vuonna, sillä julkinen yöpäivystys loppuu kaupungissa vuodenvaihteessa.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Harri Ronkainen sanoo, että tuleva päivystysmuutos ei suoranaisesti vaikuttanut sydäniskurihankintaan.
Talon asukkaat saivat täsmäkoulutusta sydäniskurista omassa koulutusillassa. Koulutukseen osallistunut Pirjo Hukkanen on tyytyväinen, että taloyhtiö hankki sydäniskurin ensimmäisten joukossa.
– Koulutus oli asiantunteva. Siinä sai rohkeutta käyttää laitetta, jos tulisi tositilanne eteen. Oma iskuri taloyhtiön aulassa tuo turvallisuutta, sanoo Hukkanen.
Iisalmelaistaloyhtiössä on 25 huoneistoa ja sydäniskurikoulutukseen osallistui vajaat 20 asukasta.
Sydänliiton mukaan sydäniskurit ovat vielä hyvin harvinaisia suomalaisissa taloyhtiöissä. Defi.fi-palveluun on rekisteröity yhteensä vajaat 12 000 sydäniskuria koko maassa.
Iskureista vajaat 200 on asuinkiinteistöissä ja näistä alle 50 on taloyhtiöissä. Sydäniskureita on tyypillisesti muun muassa kauppakeskuksissa ja urheiluhalleissa.
Sydäniskuria ei voi käyttää väärin
Sairaalan ulkopuolisista sydänpysähdyksistä yli puolet sattuu kotona. Selviytymismahdollisuudet sydänpysähdyksestä moninkertaistuvat, jos elvytys ja sydäniskurin käyttö aloitetaan viimeistään viiden minuutin kuluessa sydänpysähdyksestä.
Ensihoito ehtii harvoin paikalle alle viidessä minuutissa, joten nopeasti aloitettu maallikkoelvytys voi pelastaa ihmishengen.
Suomessa markkinoilla on useita erimerkkisiä sydäniskureita. Tyypillisesti laite neuvoo ja ohjeistaa käyttäjää. Käytännössä maallikon toiminta ei voi ”tappaa” sydänpysähdyspotilasta.
Sydäniskurikoulutuksia pitävä iisalmelainen yrittäjä Pasi Kortelainen sanoo, että yleisin kysymys koulutuksissa on, tekeekö iskurilla jotain väärin.
– Ei tee. Parempi on toimia rohkeasti, kun jättää tekemättä.
Äkillinen sydänpysähdys ei koske vain vanhoja ikäihmisiä. Myös nuoren henkilön sydän voi pysähtyä yllättäen.
Iisalmelaisen taloyhtiön sydäniskurikoulutukseen osallistunut Pirjo Hukkanen ennakoi iskurien yleistyvän vähitellen taloyhtiöissä.
– Ensiavun saapuminen ja saaminen puhuttavat nykyään. Sydänpysähdystilanteessa olennaista on elvytys ja potilaan hapensaannin turvaaminen. Sydäniskuri ei yksinään auta, sanoo Hukkanen.
Sydäniskuri tarvitsee huoltoa muutaman vuoden välein ja huolto maksaa muutaman satasen. Yhteinen iskuri ei tuo talon yksittäiselle asukkaalle suurta laskua.
– Ei se iso summa huoneistoa kohti ole ja laitteen kulut ovat noin 100 euroa vuodessa, miettii Harri Ronkainen.

