Juuret ovat parhaimmillaan kaunis osa identiteettiä, pahimmillaan leima otsassa, joka altistaa vaaralle, pohtii Nivukoski.
Adina NivukoskiSuomen YK-nuorten puheenjohtaja
Adoptiolapsena minulta usein kysytään, mitä ajattelen juurista. Pieni lapsi on kuin kasvin siemen, joka ei ole juurtunut vielä minnekään. Kasvi juurtuu sinne, missä sitä tuetaan ja sille tarjotaan valoisa kasvuympäristö. Niin käy mielestäni myös lapselle.
Kun kasvot eivät vastaa kansallisideaalia, joutuu omaa identiteettiään pohtimaan joskus jopa vähän liikaa. Ei siksi, että oma olemus olisi itsellä mielessä, vaan koska se nostetaan usein esiin. Kun astuu ulos kotoaan, ihonväriään ei voi peitellä.
Välillä taustani on kuin leima otsassa, jota ei pääse pakoon.
Syntymämaani on Etiopia. Kaunis maa, jolla on kiehtova historia. Etiopialaisuus näkyy kasvoillani silloin, kun haluan ja silloin, kun en halua.
Ulkomaalaiselta vaikuttava ulkonäkö aiheuttaa joissakin ihmisissä pelkoa. Jopa toiveita väkivallasta.
Välillä taustani on kuin leima otsassa, jota ei pääse pakoon. Toisinaan taas kiehtova ajatus siitä, miten ihmeellisiä polkuja olen päätynyt tänne, missä olen.
Nuorempana välttelin taustani puhumista, ettei kukaan kyseenalaistaisi suomalaisuuttani. Olisin ehkä alkanut selvittää taustaani jo aiemmin, jos se ei olisi aiheuttanut minussa pelkoa.
Pelkoa siitä, että jos antaa kansalaisuusidentiteettinsä laajentua, tulee heitetyksi pihalle suomalaisuudesta. Että vain todistan epäilijöille, että siinä se nähtiin – et koskaan ollut täysin suomalainen.
Mutta 1-vuotiaasta lähtien olen juurtunut Suomeen. Otin ensiaskeleeni syvällä Suomen maaseudulla, Ylihärmässä.
Kun mietin miten kuvaisin adoptiolapsena kasvamista, tuli mieleeni joskus näkemäni pienet kasvit, jotka on sidottu toiseen isompaan ja vahvempaan kasviin. Kirjoittaessani kysyin mummilta, mikä tämän sitomisen idea on.
”Että kasvi saa rauhassa juurtua. Kun vaikka tuulee, ei juuret heti lähde maasta,” vastasi mummi.
Se kuvaa täydellisesti sitä, miltä on tuntunut kasvaa adoptiolapsena. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat olleet tukipuu johon nojata. He istuttivat minut viereensä. Osaksi meidän sukupuuta. Joten kun kysytään, missä kotini on, se on Suomessa.
Kun kysytään, missä juureni ovat, ne ovat Suomessa. Juureni ovat kietoutuneet kiinni vanhempieni juuriin, jotka ovat olleet täällä aina.
Tyynessä ja tuiverruksessa, olen saanut nojata vanhempieni suomalaisuuteen. Koen, että he antoivat suomalaisuutensa minulle.
Kun olen opiskelin ulkomailla, huomasin suhtautumiseni juuriini muuttuneen. Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana ollessani ja Hollannissa opiskellessani tunsin välillä olevani juureton.
Kun ulkomailla olin kaukana kotimaastani ja syntymämaastani, mietin, mistä olen kotoisin. Kun palasin Suomeen, tuntui taas yksinkertaiselta. Täältä minä olen. Enkö?
Valitettavasti palasin rasismikohun keskelle. Adoptiolapsi ei ole maahanmuuttaja, mutta kohtaa samoja ongelmia. Tuntui, että juuria yritettiin repiä maasta. Ei taas, ajattelin.
Voiko politiikka todella viedä minultakin pois jotain, mitä vanhempani ovat minulle antaneet? Aloin vältellä politiikkaa ja uutisia.
Tänä kesänä maahanmuuttajataustaiset tai siltä näyttävät ovat taas joutuneet rasististen hyökkäysten kohteeksi.
Se on masentavaa ja pelottavaa. Tässäkö me nyt yhteiskuntana olemme?
Emmekö osaa erottaa ihonväriä, identiteettiä ja ihmisyyttä? Mutta onko se ihme, kun ihmisiä toiseutetaan jopa valtiojohdon taholta.
Vaikka suomalaisuuttani kyseenalaistetaan, juureni eivät enää irtoa tästä maasta.
On raskasta, kun ihmisten juuret politisoidaan tai niillä oikeutetaan ihmisyyden riisuminen.
On kuin ihmisten ei annettaisi itse määritellä keitä he ovat, omine tarinoineen, sieluineen ja unelmineen. Varmuuden vuoksi lätkäistään kaikille leima otsaan.
Sinä olet jokin muu. Sinä olet pelottava.
Välillä sitä katsoo itseään peiliin ja miettii, olenko tosiaan pelottava?
Olen vain pieni kasvi, joka kasvaa maassa, johon se on istutettu.
Vaikka suomalaisuuttani kyseenalaistetaan, juureni eivät enää irtoa tästä maasta. Ne pysyvät jo kiinni ilman tukeakin.
Adina Nivukoski
Kirjoittaja on 24-vuotias, herkkä, inhimillinen ja moniulotteinen ihminen, joka on juurtunut Suomen maaperään tiukasti.
