torstai, 24 lokakuun

Rahoituksen yksityiskohdista kerrotaan tarkemmin myöhemmin. Summa tulee olemaan suurin piirtein sama kuin se on tähän asti ollut.

Kehitysvammaisten oppimateriaalin tuottamisen avustukset tulevat jatkumaan, kertoo opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) tiedotteessaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö päätti syyskuussa lakkauttaa yli 30 vuotta jatkuneen rahoituksensa Kehitysvammaliiton oppimateriaalikeskukselle (Opike).

Tiedotteen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö ottaa nyt asiasta rahoitusvastuun.

– Olen iloinen siitä, että voimme turvata rahoituksen ja että kehitysvammaisten oppimateriaalituotantoa voidaan jatkaa. Tämä on tärkeää kaikkien yhdenvertaisen oppimisen kannalta, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutzin valtiosihteeri Mikaela Nylander kertoo STT:lle, että summa tulee olemaan suurin piirtein sama kuin se on tähän asti ollut. Rahoitus toteutuu jatkossa avustuksena. Yksityiskohdista kerrotaan hänen mukaansa tarkemmin myöhemmin.

Nylanderin mukaan rahoitusta vastaavasti vähennetään ministeriön omasta toiminnasta, kuten ministeriön kehittämishankkeista.

– Ulkopuolisten ei tästä tarvitse olla huolissaan. Me emme ole leikanneet jostakin muusta avustuksesta esimerkiksi, Nylander sanoo.

Päivitetty klo 17.00: Lisätty Nylanderin kommentit.

Jaa.
Exit mobile version