Varhaisten tietojen mukaan saarella sijainnut hökkelikylä on tuhoutunut kokonaan myrskyssä, mutta kuolonuhrien määrästä ei ole vielä täyttä varmuutta.
Ainakin 14 ihmistä on kuollut sykloni Chidon aiheuttamissa tuhoissa Ranskaan kuuluvalla Mayotten saarella Intian valtamerellä, kertovat uutistoimisto AFP:n lähteet.
Ranskan virkaatekevä sisäministeri Bruno Retailleau kertoi lauantaina maan pelkäävän, että sykloni on surmannut suuren määrän ihmisiä saarella.
Varhaisten tietojen mukaan saarella sijainnut hökkelikylä on tuhoutunut kokonaan myrskyssä, mutta kuolonuhrien määrästä ei ole vielä varmuutta.
Kuolonuhrien määrän arviointiin menee ministerin mukaan useita päiviä, mutta lopullisen lukeman pelätään olevan ”raskas”. Lauantaina kahden ihmisen oli vahvistettu kuolleen.
Manner-Afrikan ja Madagaskarin välillä sijaitsevaan Komorien saaristoon kuuluva Mayotte on Ranskan merentakainen departementti ja samalla EU:n kaukaisimpia osia. Se on myös Ranskan köyhin kolkka.
Lähteet: AFP, STT