Ahti Pullin harrastus alkoi, kun hän päätti laskea, miten monta eri lintulajia havaitsee.
25-vuotias Ahti Pulli on harrastanut lintuja jo kuusivuotiaasta lähtien. Kaikki alkoi isän ja äidin mukana retkillä. Etenkin isä oli innokas lintuharrastaja.
Kuuden vanhana perhe teki retken Viroon. Se oli lopullinen sysäys omaan lintuharrastukseen.
– Ajattelin, että nyt pitää aloittaa harrastus isän jalanjäljissä. Siitä aloin laskea eri lintulajeja, sanoo Pulli.
Viikonloppuna BirdLife Suomi valitsi Pullin vuoden 2025 nuoreksi lintuharrastajaksi. Nuori lintuharrastaja on valittu vuodesta 2000 lähtien.
Lapsena Ahti Pulli alkoi laskea lintulajeja, nyt niitä on arvion mukaan kertynyt 280 eri lajia. Harvinaisin havainto oli lämpimänä kesänä Lappeenrannassa.
– Katseltiin Nordkalkin tehdasaluetta ison kasan päältä, aidan takaa. Siellä oli arokyyhky, joka on Kazakstanissa ja Etelä-Venäjällä pesivä lintu. Se oli tullut helteiden mukana, sanoo Pulli.
Lappeenrannassa on monta hyvää lintupaikkaa
Kaakkois-Suomi ja etenkin Etelä-Karjala on tunnettu hyvistä lintupaikoista. Pulli vinkkaa Konnunsuon peltoaukeat Lappeenrannan Joutsenossa, mutta myös Lappeenrannan kaupungin alueelta yhden paikan.
– Näin myöhään syksyllä Sammonlahden rannoilla voi olla arktisia vesilintuja Pohjois-Suomesta ja kaukaa Venäjän puolelta. Niitä voi nähdä niin pitkään, kun Sammonlahti on sula, sanoo vuoden nuori lintuharrastaja Pulli.
Ahti Pulli on ollut aktiivinen lintualan seuratoiminnassa. Hän on parhaillaan jäsen Etelä-Karjalan lintutieteellisessä yhdistyksessä sekä BirdLife Keski-Suomessa.
Hän on kotoisin Lappeenrannasta, mutta opiskelee parhaillaan Jyväskylässä.
Yhdistystoimintaan veti päätöksenteko.
– Yhdistykset ottavat kantaa esimerkiksi maankäytön muutoshankkeisiin sekä aurinko- ja tuulivoimahankkeisiin, sanoo Pulli.
Toinen, tärkeämpi syy yhdistystoiminnassa on kaverit.
– Yhdistyksestä löydän paremmin samanmielisiä ja retkikavereita.



