sunnuntai, 27 lokakuun

22 tuntia. Siinä ajassa naantalilainen Pauliina Jokela teki päätöksen uudesta kodistaan Ahvenanmaalla.

Muuttohaave oli kytenyt jo joitakin vuosia, mutta lopulliset kaupat tehtiin nopeasti. Niissä kuunneltiin sydäntä.

– Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, Jokela toteaa samalla, kun esittelee takapihansa maisemaa.

Käppyräiset männyt ja niiden takana välkkyvä meri sinetöivät päätöksen ostaa uudisasunto, hohtavanvalkea paritalo, Maarianhaminan keskustan liepeiltä.

Jokela ihastui Ahvenanmaahan kolmesta syystä.

Ne ovat ympäristö, ystävälliset ihmiset ja tunne kuin olisi ulkomailla.

Jokela puhuu erinomaista ruotsia, mutta asunnonvälittäjän suomen kielen taito oli silti helpotus.

– Täällä on helppoa puhua ruotsia. Ei ole väliä, jos menee vähän pieleen. Täällä halutaan ymmärtää. On kuitenkin tärkeää puhua ruotsia, jos aikoo asua täällä.

”Kun on asunut viisi vuotta Ahvenanmaalla, voi ostaa mitä vaan”

Mantereella on elänyt pitkään myytti, että Ahvenanmaalta ei voi ostaa asuntoa. Kiinteistönvälittäjä Tomas Lyyskin mukaan 90 prosenttia suomalaisista elää tässä luulossa.

Lyyski Fastigheterin välittäjä vakuuttaa, että kaupat ovat mahdolliset, mutta joitain rajoituksia on.

Osakehuoneiston saa ostaa vaikkapa vapaa-ajan asunnoksi. Kiinteistön saa ostaa vain, jos myös siirtää kirjansa virallisesti Ahvenanmaalle. Silloinkin tontti saa olla korkeintaan 4 000 neliötä.

– Rantatontista on turha haaveilla, paitsi jos alue on kaavoitettu. Silloin rantakontakti on ok, Lyyski tarkentaa.

Jos henkilö on asunut Ahvenanmaalla vähintään viisi vuotta ja puhuu ruotsia, hän voi hakea kotiseutuoikeutta. Tällöin tontteja ja kiinteistöjä voi ostaa rajoituksetta.

– Kun on asunut viisi vuotta Ahvenanmaalla, voi ostaa mitä vaan, Lyyski lisää.

Rauhallisuus ja turvallisuus vetävät puoleensa Ahvenanmaalla. Lyyskin mukaan saaristossa ei tarvitse murehtia, tuliko ovi lukkoon.

Ostajia kiinnostaa eniten alue Maarianhaminasta kymmenen kilometrin säteellä joka suuntaan.

– Uudiskohteen saa noin 3 000 eurolla per neliö, mutta ydinkeskustassa hinta voi olla 5 000–6 000 euroa neliöltä, Lyyski tietää.

Muuttajien määrä Ahvenanmaalle on pysynyt melko vakaana.

Vuonna 2023 mantereelta maakuntaan muutti 220 henkilöä, vuotta aiemmin 264. Ahvenanmaalta Manner-Suomeen puolestaan lähti viime vuonna 172 henkeä eli muuttoliike mantereelta kohti saaristoa on vilkkaampaa kuin toiseen suuntaan.

Viime vuosina uusia asukkaita on tullut Turusta, Helsingistä ja Pohjanmaalta. Kyselyjä tulee Lyyskille viikoittain.

”Du ska inga va rädd får någe”

Eteisessä odottaa yli 700 kiloa Ikean kaappeja. Koottavaa riittää, mutta paljon on jo paikoillaan. Pesuhuoneessa putkimies asentaa pesukonetta, illemmalla tulee verhojen asentaja.

Lyyski ihmettelee, miten nopeasti asunto on saatu näyttämään kodilta, sillä Pauliina Jokela otti asunnon vastaan vain muutama päivä ennen välittäjän vierailua. Muutamassa päivässä on tuotu kuorma Naantalista ja etsitty puuttuvia asioita Maarianhaminasta.

Jokelan työt mahdollistavat etätyöt, ja Naantalista on helppo singahtaa Maarianhaminaan. Hän suunnittelee reissaavansa kahden kaupungin väliä ahkerasti. Koti pysyy Naantalissa vielä toistaiseksi, mutta Maarianhaminan asunnosta saattaa tulla pysyvämpi koti jossain vaiheessa.

Samana päivänä, kun Jokela allekirjoitti kauppakirjat asunnostaan, julkaistiin ahvenanmaalainen korumallisto. Se on saanut inspiraationsa Myrskyluodon Maijasta.

Jokelan ostamassa sormuksessa lukee: du ska inga va rädd får någe, sinun ei pitäisi pelätä mitään. Nämä sanat Janne sanoo Maijalle heidän muuttaessaan Myrskyluotoon.

Nyt ne muistuttavat Jomalan topakalle emännälle Pauliinalle, että pitää uskaltaa tehdä.

– Ei ole mitään sellaista, ettei olisi hyvä olla täällä. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, ja täällä on ystäviä myös ennestään. Viihdyn.

Jaa.
Exit mobile version