Tuhottua veistosta ei voi jättää nähtäville, koska se ei enää ole sama teos, jonka taiteilija aikoinaan loi. Osien kierrätyskäytössäkin pitää tekijänoikeussyistä olla tarkkana.
Viime vuoden lokakuussa rälläkän kanssa liikkuneet romumetallivarkaat veivät tamperelaisilta enemmän kuin osasen kirjailija Lauri Viidan muistomerkistä: pronssiveistos on nyt poistettu sekä Pispalanharjulta että kaupungin taidekokoelmasta.
Kuvanveistäjä Pertti Mäkisen teos Betonimyllystä runon siivet on seissyt kirjailija Viidan kotiharjulla vuodesta 1991.
Tuhotyön jälkeen ehti hetken aikaa vaikuttaa siltä, että teos korjattaisiin. Tähän ei kuitenkaan neuvotteluiden jälkeen päädytty.
”Tyhmän rikoksen ylistyslaulu” ei voi jäädä näkyville
Tampereelta vietiin yhtä aikaa Viidan muistomerkin kappaleiden kanssa Unto Hietasen teos Kalapoika. Kaksi miestä jäi sittemmin kiinni, ja heidän tekosikseen paljastui myös taiteilija Armas Hutrin Kurjet-veistoksen varastaminen Lappeenrannasta.
Varkaiden tarkoituksena oli saada romumetallia, mutta he onnistuivat lopulta vain tuhoamaan kolme taideteosta. Poliisi kuvasi tapahtunutta ”tyhmän rikoksen ylistyslauluksi”.
Runollinen ilmaus olisi monen mielestä saattanut sopia esimerkiksi infotauluun torsoksi jääneen teoksen viereen. Tuhotun veistoksen tarinan esittelemistä tällä tavoin ehti pohtia myös taiteilija itse.
– Olisihan se ehkä ollut melko puhutteleva kertomus oudosta tapauksesta, Pertti Mäkinen sanoo.
Näin ei kuitenkaan toimittu. Teos dokumentoitiin ja poistettiin kokonaan. Päätöksen taustalla oli tekijänoikeuslaki.
– Toisen tekemää taideteosta ei voi lähteä muokkaamaan tai muuttamaan esimerkiksi nimeämällä uudestaan tai puuttumalla sen taiteelliseen ilmeeseen. Tuhottuna se ei ole enää sama teos, perustelee Tampereen taidemuseon johtaja Selma Green.
Ulkoilmaan sijoitettu veistos harvoin näyttää kymmenien vuosien jälkeen täysin samalta kuin paljastushetkellä. Luonnollinen kuluma on kuitenkin eri asia kuin ilkivalta.
Aika ja olosuhteet saavat puraista teosta, mutta varkaan rälläkkä ei.
– Viidan muistomerkki, kuten moni muukin julkinen veistos, on pronssia. Silloin on alusta asti selvää, että pintakäsittelyn päälle kertyy lintujen jätöksiä ja aine reagoi ilmanlaatuun ja säähän. Teoksen väri voi muuttua, ja se hyväksytään. Jos taas teos tuhotaan, menetetään ainutkertaisen luomistyön tulos, Green sanoo.
Taiteesta tulee kierrätysmateriaalia
Kun tuhoutuneen teoksen osat poistetaan kokoelmasta, teos lakkaa olemasta teos ja palaa materiaaliksi.
– Jos Viidan monumentin pronssiosat päädytään myymään, ne myydään kaupungin irtaimena omaisuutena. Mikäli osia ei ostaisi taiteilija itse, täytyisi pitää tarkkaan huoli, ettei teoksen osa lähde sellaisenaan elämään omaa elämäänsä.
Kiviosille ja graniittijalustalle löytyy Greenin mukaan todennäköisesti kierrätyshengessä käyttöä Tampereen kaupunkitilasta. Myös niiden kanssa ollaan tekijänoikeuksien takia tarkkana: jalustaan ei saa jäädä taideteoksen elementtejä.
– Samaan tapaan toimitaan esimerkiksi käytöstä poistettujen hautakivien kanssa kun niitä käytetään katujen kiveämiseen. Silloinkin pyritään kunnioitussyistä poistamaan kaikki tekstit.
Tarina jää
Aina veistoksen kohtaama rajukaan ilkivalta ei ole lorun loppu. Maailmalla tunnetuimpia tapauksia lienee Kööpenhaminan Pieni Merenneito, joka on menettänyt aikojen saatossa niin raajoja kuin päänsä, mutta palannut takaisin entistä ehompana.
Lauri Viidan muistomerkki ei uutta elämää saanut, mutta jotain siitäkin jää: poikkeuksellinen tarina, josta tuli osa Tampereen julkisen taiteen historiaa. Tulevaisuudessa siihen voi ehkä tutustua Pispalanharjulla esimerkiksi QR-koodin avulla, Selma Green visioi.
Taiteilija Pertti Mäkinen pohtii teoksen erikoisen elinkaaren olevan muistutus kuolevaisuudesta.
– Kiveä tai pronssia pidetään ikuisena, mutta tässä se nähdään, etteivät ne niin ikuisia olekaan.
Selma Green kertoo olevansa pahoillaan niin taiteilijan, tuhotyön tekijöiden kuin veistoksensa menettäneiden tamperelaistenkin puolesta.
Toisaalta tälläkin pilvellä on pieni kultareunus.
– Kaupunkilaiset ovat todella vilkkaasti osallistuneet keskusteluun siitä, miksi näin pääsi käymään. Se osoittaa julkisen taiteen arvostusta, ja on osaltaan myös lisännyt sitä.
