Suomea lähestyy lumipyryalue, joka tietää vaikeita sääoloja seuraaville päiville. Lunta voi sataa paikoin yli 20 senttiä.
Suomeen on saapumassa lännestä laaja sadealue, joka tekee kelistä karmivan keskiviikkoillasta alkaen.
Paikasta riippuen sateet tulevat lumena, räntänä ja vetenä. Sateet saapuvat ensin maan länsiosaan ja leviävät torstaiksi koko maahan.
Erityisesti torstaista on muodostumassa varsinainen ”olosuhteiden cocktail”, kertoo Ylen meteorologi Aleksi Lohtander.
– Ensinnäkin lunta on tulossa runsaasti maan keski- ja pohjoisosiin. Samalla navakka tuuli saa lumipyryn piiskaamaan vaakatasossa, Lohtander sanoo.
Sadealueeseen voi liittyä jäätävää sadetta. Samalla sää lauhtuu reilusti koko maassa: Lapissa lämpötila kohoaa jopa 20 astetta keskiviikkoisesta.
– Nämä kaikki tekijät saavat aikaan sen, että ajokelistä muodostuu monin paikoin erittäin huono. Liikenteessä saa olla todella varovainen, Lohtander sanoo.
Huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä varoitetaan torstaina koko maassa.
Lunta sataa seuraavien kahden kolmen päivän aikana maan keski- ja pohjoisosissa monin paikoin yli 10 senttiä. Pohjoisessa lunta voi sataa yli 20 senttiä.
Yhtenäistä lumisadetta on luvassa ainoastaan maan pohjoisosiin. Muualla sateiden olomuoto vaihtelee veden, rännän ja lumen välillä.
Odotettavissa pääkallokelejä
Perjantaihin mennessä sankimmat lumisateet ovat siirtyneet Lappiin, mutta ajokeli pysyy silti huonona myös perjantaina suuressa osassa maata.
Eteläisessä Suomessa sateet jatkuvat vetisinä. Lämpötilat keikkuvat nollan molemmin puolin, mikä saa teiden pinnat sulamaan ja jäätymään vuoronperään.
– Jään päälle kertyvä vesikerros tekee teistä erittäin liukkaita sekä autoilijoille että jalankulkijoille, Lohtander sanoo.