Ällistyttävä laite sieppaa venäläis­droonien näkymän salaisessa korsussa – ”Näemme vihollisen silmin”

HARKOVA Auto kääntyy kuhmuraiselle tielle ja pysähtyy. Hiljainen kuski astuu ulos laittaakseen Jeeppinsä katolla olevan elektronisen häirintäjärjestelmän päälle.

Olemme matkalla eturintaman selustaan Harkovan pohjoispuolella. Kaikki riskit minimoidaan. Kännykät ovat jo lentotilassa, ja nyt vielä tämä varotoimi.

– Drooni räjähti viikko sitten tällä samalla tiellä, kuski selittää ja osoittaa auton tuulilasia.

Tuulilasi on keskeltä halki.

Matka jatkuu. Moni auto ei kestäisi tällaista rytinää kuoppaisella tiellä. Täytyy toivoa, että tämä auto kestää, sillä keskellä aukeaa seisova kulkuneuvo on helppo kohde venäläisten drooneille.

Belgorodin kaupungin valot Venäjän puolella heijastuvat pellon yli taivaalle. Toisella puolella loistavat Ukrainan toiseksi suurimman kaupungin Harkovan valot. Olemme vain kymmenen kilometrin päässä Venäjän rajasta ja lähimmistä venäläisjoukoista.

Perillä korsussa säkkipimeydessä

Noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavumme perille metsäiselle alueelle. Astumme ulos autosta, on säkkipimeää. Edes kännykän taskulamppua ei saa sytyttää. Yksistään se voisi paljastaa meidät venäläisille.

Vedämme ovena toimivan peiton sivuun ja laskeudumme korsuun, joka on pari metriä syvässä montussa. Kaksi ukrainalaissotilasta ottaa meidät vastaan.

– Saako olla teetä ja uzbekistanilaista halvaa? Roks-taistelunimeä käyttävä sotilas kysyy.

Ehkä kolmen neliömetrin korsussa on kolme kerrossänkyä ja pieni kaasuliesi. Seinät ja katto on vuorattu valkoisella muovilla, jonka päälle on liimattu lasten toivotuksia. Ahtaassa korsussa on lämmintä ja yllättävän kodikasta.

Toinen sotilaista on taistelunimeltään, Bilyj eli ”Valkoinen”. Roksin ja Bilyjin tehtävänä on käskyn käydessä suojata edessä olevia taistelutovereita raketinheittimellä.

Jatkuvana pelkona ovat vihollisen droonit. Roks ja Bilyj kysyvät radiopuhelimella ”säätä alueen yläpuolella” säännöllisin väliajoin.

– Taivas on puhdas tällä hetkellä, mutta olkaa tarkkana, ääni radiopuhelimesta vastaa.

Aivan hetki sitten oli venäläinen Orlan-tiedusteludrooni lennellyt alueen yllä.

– Meitä etsitään jatkuvasti, Roks sanoo ja kertoo drooneja olevan alueella valtavasti.

Kerran asemaan osui. Sotilaat osoittavat lattiasta törröttävään rypäleammuksen päähän. Ammus tuli katon läpi. Kuin ihmeen kaupalla metallinen osa osui sänkyjen väliin eikä henkilövahinkoja tullut. Katto on nyt paikattu vanerilevyllä.

Teknologinen kilpajuoksu venäläisten ja ukrainalaisten välillä käy kuumana. Ukrainalaiset ovat laadullisesti edellä, mutta venäläiset käyttävät yhä enemmän valokuitudrooneja, joihin ei ole tiettävästi keksitty vielä torjuntamekanismia.

Bilyj esittelee laitetta, jolla kaapataan vihollisen droonin näkymä:

Bilyjin videolla kuvaama laite antaa mahdollisuuden reagoida vihollisen hyökkäykseen, mutta voi pahimmassa tapauksessa mahdollistaa tilanteen, jossa tulee seuranneeksi elämänsä viimeisiä hetkiä vihollisen näkökulmasta.

Näin sotilaat ajattelevat sodasta ja tulevaisuudesta

Roksin ja Bilyjin kanssa puhuessa ei tule vaikutelmaa, että Ukrainan olisi nyt pakko suostua mihin tahansa sopimukseen, jotta sota päättyisi. Heidän mukaansa pula sotilaista on todellinen, mutta aseista ei ole välitöntä pulaa. Sota on muuttunut yhä enemmän lennokkien sodaksi, ja Ukraina valmistaa leijonanosan drooneistaan itse.

Aselepoon ei usko kumpikaan. Ainut keino rauhaan kulkee voiman kautta, Bilyj sanoo.

Hänen mukaansa voima ei tarkoita pelkästään kalustoa ja henkilöstöä vaan myös taisteluhenkeä.

– Voitamme varmasti, Bilyj sanoo Roksin kompatessa vieressä.

Entä onko Yhdysvaltain arvaamattomuus vaikuttanut taisteluhenkeen?

Roks muistuttaa, että Yhdysvallat on yhä Ukrainan liittolainen. Hän uskoo Trumpin lopulta huomaavaan, ettei Putiniin ole luottamista.

Trumpin päätös katkaista tiedusteluapu viikoksi vaikutti kuitenkin välittömästi Roksin ja Bilyjin toimintaan, sillä kartat vaihtuivat. Moni Ukrainassa syyttää esimerkiksi Kurskin alueen menetyksestä suoraan Yhdysvaltoja, sillä Venäjän valtasi suurimman osan alueesta takaisin juuri tiedustelukatkon aikana.

Entä uskovatko miehet, että Ukraina saa vallattua miehitetyt alueet takaisin?

– Haluan uskoa siihen, Bilyj sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen.

Miehet eivät tiedä, miten takaisinvaltaus tapahtuu, mutta he ovat varmoja, ettei Zelenskyi suostu luovuttamaan alueita venäläisille.

– Minkä vuoksi on tehty kaikki uhraukset, jos alueet vain annetaan Venäjälle? Sittenhän kaikki olisi ollut turhaa, Bilyj sanoo.

Toinen motivaattori on omat lapset. Kuuden lapsen isä Bilyj toivoo, että hänen uhrauksensa vaikuttavat edes vähän hänen lastensa tulevaisuuteen.

– En halua, että he joutuvat kokemaan tämän uudestaan. Sen takia olen täällä, Bilyj sanoo.

Yksi asia on kaksikolle varmaa: he eivät anna venäläisille koskaan anteeksi. Roks ehdottaa, että ukrainalaiset keräävät sodan jälkeen Venäjän tuhoamien kylien ja kaupunkien rauniot ja kasaavat ne rajalle, jotta Venäjää ei edes näe.

Sitten sotilaat pukevat varusteet ylleen ja vievät katsomaan raketinheitintä. Laskeudumme mutaista tietä kuoppaan, johon ase on piilotettu. Taskulamppujen valo hohkaa punaisena.

Raketinheitin on ladattu täyteen, kaksitoista rakettia odottaa laukaisukäskyä.

– Ensin ammutaan pari ja perään koko paketti. Se on kaunista, sanoo Roks.