Ilotulitusnäytöksiä 16 vuotta järjestänyt Harri Väänänen ehdottaa muutoksia uudenvuoden ilotulituksiin. Savolaisyrittäjän mielestä ampumisaikaa olisi hyvä lyhentää nykyisestä.
Kokenut pohjoissavolainen ilotuliteyrittäjä Harri Väänänen kaipaa muutoksia ilotulitteiden ampumisaikaan uutenavuotena. Lapinlahden Varpaisjärvellä asuvan Väänäsen mielestä ilotulittamiseen riittäisi hyvin muutama tunti alkuillasta.
Väänänen ehdottaa, että ilotulitteiden ampuminen olisi sallittu uudenvuodenaattona vain kello 16–21 välisenä aikana. Nykyään ilotulitteita saa ampua uudenvuodenaattona kello 18–02 välillä.
– Aikaisempi aika sopii hyvin lapsiperheille. Nykyinen ammunta-aika on pitkä koirille ja eläimille.
Ilotulitusnäytöksiä noin 16 vuotta suunnitellut ja toteuttanut Harri Väänänen lopettaisi myös niin sanottujen keppirakettien myymisen kokonaan Suomessa.
Väänänen ei halua riistää ilotulitteita kokonaan pois kuluttajilta, mutta hän suosisi nykyistä enemmän erilaisia ilotulituspatoja.
– Keskittyminen ilotulituspatoihin parantaisi selvästi ilotulittajien turvallisuutta. Padat tuovat myös näyttävyyttä ilotulituksiin.
Yksi iso ilotulitusunelma on vielä haaveena
Tänä uutenavuotena yrittäjä toteuttaa itse kaksi näytöstä. Väänänen on kouluttanut toimintaan myös kaksi poikaansa.
Väänänen sanoo, että tyypillisesti ilotulitusnäytökset maksavat nykyään muutamia tuhansia. Näytöstä suunniteltaessa on tärkeää, että tilaaja tietää, mitä haluaa.
– Annetulla budjetilla kerron tilaajalle millaisen ilotulitusnäytöksen siihen paikkaan voi toteuttaa. Videoilta voidaan katsoa, millaisia ilotulitteita on tarjolla, ja myös turvallisuusasiat huomioidaan tarkasti.
Väänäsen mukaan ilotulitusnäytöksen hinta on periaatteessa 1 000 euroa minuutilta, mutta viimeisellä puolella minuutilla voi mennä 2 000 riippuen tilauksesta.
– Esimerkiksi 6 000 eurolla voi tehdä vaikka 20 minuutin näytöksen, mutta se on sitten vähän laiskempaa tahtia. Tilaaja päättää, haluaako hän pientä, nättiä ja kaunista vai mennäänkö 1 000 euroa kappale maksavalla isolla tavaralla, sanoo Väänänen.
Ilotulittajana Väänäsen huippuhetki on toistaiseksi ollut hiihtäjäsisarusten Iivo ja Kerttu Niskasen mitalijuhla Vieremällä talvella 2022.
Väänäsellä on vielä yksi iso unelma mielessä.
– Toiveissa olisi joskus varata Kuopion lentokentän kokoinen alue, ja että rahaa olisi käytettävissä viisinumeroinen luku. Sinne voisi tehdä yleisölle drive in -katsomon.