YK:n ympäristökokoukset ovat tänä syksynä epäonnistuneet tavoitteissaan. Yksi maa on estänyt niin fossiilisista polttoaineista irtautumisen kuin aikeet vähentää merten muoviroskaa, kirjoittaa ympäristötoimittaja Jenni Frilander.
Jenni Frilanderympäristötoimittaja
Vielä viime vuonna Dubain ilmastokokouksessa iloittiin siitä, että epävakaasta maailmantilanteesta huolimatta saatiin aikaan päätös fossiillisten polttoaineiden alasajosta.
Nyt kansainväliset YK-kokoukset epäonnistuvat ja kriittiset ympäristö- ja ilmastotoimet jäävät odottamaan.
Luontokokous, ilmastokokous, muovikokous ja aavikoitumiskokous.
Kokous kokouksen jälkeen on ollut tulokseton, keskeytetty tai vähintään jollain tapaa epäonnistunut.
Miten näin on päässyt käymään?
Ilmastokokouksissa ja luontokokouksissa on paikalla kuitenkin kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka yrittävät hillitä ilmastonmuutosta, luontokatoa ja merten muoviongelmaa.
Silti näyttää siltä, että tänä syksynä ei ole otettu minkäänlaisia askelia eteenpäin. 1,5 asteen lämpenemistavoite karkaa nyt todennäköisesti käsistä, merten muoviroskaongelma paisuu ja luontokato jatkuu.
Jarruna toimii yksi valtio
Mistä oikein kiikastaa? Miksi maailmanlaajuisia ympäristöongelmia ja olemassaolomme edellytyksiä ei saada oikeille raiteilleen? Mikä näiden kokouksien epäonnistumista yhdistää?
Yksi vastaus on Saudi-Arabia.
Maa on jarruttanut merkittävästi maailman irtautumista fossiilisista polttoaineista ilmastokokouksissa. Se on torpannut järjestelmällisesti pienenkin edistymisen.
Saudi-Arabian hyvinvoinnin ytimessä ovat öljy ja kaasu. Maa kokee kaikki kansainväliset yritykset nakertaa tätä toimeentulonsa pohjaa uhkana.
Myös tämän vuoden ilmastokokouksessa Azerbaidzanissa öljy-yhtiön toimitusjohtaja johti kokousta, eikä öljyn ja kaasun käytön vähentämisestä pystytty edes puhumaan.
Päästöjen hillinnän osalta puheenjohtajamaa Azerbaidzan ei osoittanut halukkuutta asian edistämiseen millään neuvotteluraiteella, suomalaisneuvottelijat kertovat.
Erilaisiakin lähestymistapoja on nähty. Öljyntuottajamaa Arabiemiraatit on ottanut toisenlaisen tulokulman fossiilisiin polttoaineisiin.
Vaikka fossiiliset ovat pienenevässä roolissa, niitä joudutaan kuitenkin käyttämään vielä vuosikymmeniä vihreästä siirtymästä huolimatta. Arabiemiraatit haluaa omien sanojensa mukaan puhdistaa fossiilisektorin ja olla se, joka tuottaa sitten sen viimeisen pisaran, eikä vastustaa muutosta.
Päättääkö öljypomo koko maapallon kohtalosta?
Onko koko YK-prosessi tullut yksinkertaisesti tiensä päähän? Tarvitaanko erilaista lähestymistapaa kuin YK-diplomatian vaatimus yksimielisyydestä?
Ilmastokymyksistä Nobelin rauhanpalkinnonkin saanut Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore ihmetteli Maailman talousfoorumissa sitä, että emme enää edes peittele, kuinka öljypomo on päättämässä mihin suuntaan ilmastonmuutoksen hillintää viedään.
Hän ehdotti myös määräenemmistöpäätöksiä YK-kokouksiin yksimielisyyden sijaan.
– Ei voida antaa öljy-yhtiöiden kertoa meille, mikä on sallittua ja mikä ei, hän sanoi.
Määräenemmistön päätösvalta tuntuisi reilummalta kuin se, että jopa vain yksi maa tai maaryhmä saa torpattua kaikkien muiden hyvät aikeet.
Yli sata maailman maata olisi halunnut myös sopimuksen säätelemään muovin tuotantoa, kierrätystä ja jätehuoltoa.
Suuret muovin- ja öljyntuottajamaat eivät kuitenkaan olleet valmiita hyväksymään muuta kuin hyvin vesitetyn sopimusesityksen. Ne vastustavat sitä, että muovisopimus ulottuisi myös muovin tuotantoon ja sääntelisi sitä.
Muovisopimuksen neuvottelut kuvastavat hyvin sitä, miten hankalaa kansainvälinen yhteistyö voi olla.
YK-päätöksentekoon on sisäänkirjoitettuna se, että kaikki maailman maat pitää pitää mukana ja päätöksenteko perustuu yhteisymmärrykseen.
Siksi yksikin maa tai maajoukko voi jarruttaa neuvotteluja merkittävästi. Nykyinen geopoliittinen tilanne ei myöskään helpota neuvotteluasetelmia.
Ilmastodiplomatiaa ja Saudi-Arabiankin toimintaa läheltä seurannut Suomen ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Kaarle Kupiainen pitää Al Goren ehdotusta ihan kiinnostavana, mutta.
– Jos saadaan kirjaus, joka on konsensus, niin onhan se hyvin vahva. Tekeekö se siitä sitten helpompaa vai vaikeampaa, jos on määräenemmistö? Aina joku jää katkerana rannalle.
Maailman, ilmaston ja ympäristön tilasta neuvotellessa haetaan edelleen yksimielisyyttä, eikä koko maailma tule valmiiksi yhdessä kokouksessa.
Ainakin ilmastonmuutoksen osalta maali on kuitenkin ollut selvä jo Pariisin ilmastosopimuksesta vuodesta 2015 alkaen; 1,5 ja 2 asteen tavoitteet ja hiilineutraali maailma.
Matka sinne on hidas ja kivikkoinen.
Tämän hetken sitoumuksilla olemme menossa johonkin 1,9 ja 2,9 asteen välille.