keskiviikko, 26 maaliskuun

Istuvalla pormestarilla Kalervo Kummolalla oli etulyöntiasema sopuisassa tentissä, kirjoittaa Yle Tampereen politiikkaan erikoistunut toimittaja Vanessa Valkama.

Vanessa ValkamaTampereen-toimittaja

Tampereen pormestariehdokkaiden keskustelusta tuli välillä mieleen vaalitentin sijaan hyväntuulinen juttutuokio kavereiden kesken.

Maanantai-illan pormestaritentissä Keskustorin Vanhalla kirkolla Tampereen kuuluisa yhteistyön malli toistui ehdokkaiden puheissa ja välittyi myös katsojille.

Vaikka keskustelu oli ajoittain vauhdikasta ja asiaa riitti, varsinaista väittelyä tai yllätyksiä ei nähty.

Pormestarikisan kärkinimet, kokoomuksen Kalervo Kummola ja SDP:n Ilmari Nurminen, esiintyivät tasaisesti eivätkä heittäneet piikkejä ainakaan toisilleen.

Nurminen osoitti kritiikkinsä hallituksen leikkauksista lähinnä perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen suuntaan, vaikka vieressä olisi istunut pääministeripuolueen ehdokas.

Nurminen ei haastanut kovinta kilpakumppaniaan Kummolaa kertaakaan. Kisan kärkinimet mainitsivat toisensa vain silloin, kun he olivat samaa mieltä toistensa sanomisista.

Istuvalla pormestarilla etulyöntiasema

Kukaan ei lähtenyt sen suuremmin haastamaan istuvaa pormestaria. Lähes kaikki valitsivat Kummolan myös mahdolliseksi sijaisekseen pormestarina vedoten pitkään kokemukseen.

Myös Kummolan esiintymisessä näkyi istuvan pormestarin etulyöntiasema.

Kummola luetteli puheenvuoroissaan paljon lukuja ja faktoja Tampereen menestyksestä. Menipä hän lupaamaan senkin, että Tampereen teatterin laajennuksesta puuttuvat 2,5 miljoonaa euroa vielä löytyvät jostain.

Kummola jyrähti ainoastaan siinä vaiheessa, kun vihreiden ehdokas Jaakko Mustakallio vastusti lapsilta ja nuorilta leikkaamista. Pormestarin mukaan kukaan ei ole tällaista esittänyt.

Kummola halusi keskittyä Tampereeseen

Keskustelussa huomasi, että ehdokkaista yli puolet on istuvia kansanedustajia.

Toisten päälle puhuttiin vain silloin, kun oppositiopuolueiden edustajat toivat esiin hallituksen leikkaukset ja niiden vaikutukset esimerkiksi tamperelaisten köyhyyteen.

Kritiikkiin vastasi lähinnä perussuomalaisten Vigelius, joka heitti palloa SDP:n suuntaan. Myös kristillisdemokraattien Sari Tanus puolusti muutamaan otteeseen hallitusta.

Kummola sen sijaan pysyi hiljaa, kun hallituksen epäsuositut toimet nostettiin esiin. Hän myös toivoi, että keskustelussa keskityttäisiin Tampereen asioihin.

Kaupungin ongelmista pormestariehdokkaat olivat pääosin samaa mieltä. Säästöpaineet ovat kovat, turvallisuuden eteen pitää tehdä töitä ja köyhiä tulee auttaa.

Isoimmat erot ehdokkaiden välillä tulivat esiin verotuksessa. Ainoastaan SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton ehdokkaat olisivat valmiita kuntaveron korotukseen ”viimeisenä keinona”, jotta palvelut voitaisiin pitää entisellään.

Yhteistyöllä ei valita pormestaria

Perinteisestä kisasta SDP:n ja kokoomuksen välillä odotetaan jälleen tiukkaa Tampereella. Vaikka jännitettävää riittää, tällä kertaa asetelma johti lähinnä hymistelyyn.

Pormestaria ei kuitenkaan valita hyvässä yhteistyössä, vaikka asiasta päättää lopulta valtuusto.

Tähän asti Tampereen pormestariksi on noussut vaalit voittaneen puolueen tai ryhmittymän ehdokas. Vaalituloksessa pallo on äänestäjillä.

Katso tallenne Tampereen pormestaritentistä:

Ylen kaikki vaalisisällöt löytyvät osoitteesta yle.fi/vaalit. Ylen vaalikone auttaa sinua tutustumaan alue- ja kuntavaaliehdokkaisiin.

Jaa.
Exit mobile version