SDP:n ja kokoomuksen kannatuksen sahaaminen peittää alleen perussuomalaisten kohtalon. Se lupaa puolueelle pahaa kevään vaaleihin, kirjoittaa politiikan toimittaja Antti Pilke.
Antti Pilkepolitiikan toimittaja
Perussuomalaisten suosio tippui Ylen viimeisimmässä kannatuskyselyssä 0,2 prosenttiyksikköä, joka on yhtä kuin ei mitään.
Äkkinäinen voisi päätellä, että puolue selvisi kuivin jaloin yhdestä tämän hallituskauden vaikeimmasta hetkestään.
Se oli eduskunnan äänestys sairaalaverkon supistuksista.
Kolme perussuomalaisten kansanedustajaa äänesti hallituksen linjaa vastaan ja sai eduskuntaryhmältä vakavan varoituksen. Pohjois-Pohjanmaalla useammasta perussuomalaisten paikallispoliitikosta näkyi sairaalapäätöksen takia enää perävalot. Jäsenet lähtivät puolueesta kuin yöpäivystys Oulaisista.
Vielä ei silti kannata hengähtää, puoluejohtaja Riikka Purra.
Median kannatuskyselyjä tulkitessa pitää katsoa pidemmälle kuin edelliseen kuukauteen.
Perussuomalaisten kannatus on tullut alas kolme kuukautta putkeen. Ylen viimeisimmässä kyselyssä perussuomalaisten suosio laski jälleen alle 15 prosentin rajan. Loppukesän nousu on tiessään.
Edellisistä eduskuntavaaleista perussuomalaisten suosio on romahtanut yli viisi prosenttiyksikköä. Perussuomalaisilla menee eduskuntapuolueista surkeimmin, jos katsoo kannatuslaskua vuoden 2023 vaaleista.
Se on huono uutinen puolueelle, joka alisuoritti eurovaalit ja valmistautuu itselleen vaikeisiin alue- ja kuntavaaleihin.
Viime aluevaaleissa perussuomalaiset floppasi, ja kuntavaalitkin menivät surressa.
Revanssia odottaa keskusta, joka yllätti kuntavaaleissa vuonna 2021 ja aluevaaleissa 2022. Keskusta on vakiinnuttanut viimeisen neljän kuukauden aikana kannatuksensa runsaaseen 13 prosenttiin uuden puheenjohtajan Antti Kaikkosen johdolla.
Se ei ole paljon vanhalle valtapuolueelle, mutta enemmän kuin aiempi kyntäminen 10–12 prosentin lukemissa.
Purra tuntui valmistautuneen huonoihin uutisiin jo alkuviikosta.
Hän käytti korttia, jonka on pelannut monesti aiemminkin.
Purra kirjoitti blogissaan, että tuloeroista ja eriarvoisuudesta huolestunut kansa ei tajua julkisia menoja leikkaavan hallituksen hyvää tarkoitusta, mutta se ei ole Purran mukaan kansan vaan median syytä.
Purran väite kuuluu, että media vainoaa eniten oikeistohallituksia eli niitä, joiden ministeriautossa istuu perussuomalaisia.
Perussuomalaisten puoluelehden päätoimittaja Matias Turkkila sanoi hiljattain, että someajan poliitikot eivät tarvitse ”perinteistä mediaa” enää mihinkään. Syntipukiksi se näyttää ainakin kelpaavan.
Purran mukaan perinteisellä medialla on edelleen valtavasti valtaa ”luottavaiseen kansaan”.
Kannatuskyselyn tekoaikana Suomessa on mennyt putkeen ainakin yksi asia.
Uutisankkurit ovat joulusta lähtien avanneet suurimman osan lähetyksistä uutisilla laivasta, jonka ankkurista tuli Suomen suurin uutinen.
Oikeistohallituksen suosiota ei luulisi haittaavan, että ensimmäinen ankkurinlaahaaja näyttäisi viimein jääneen rysän päältä kiinni kaapeleiden katkomisesta Itämerellä.
Purralle on huono uutinen, että onnistumisen keskellä ylös osoittaa kokoomuksen kannatus, ei sisäministeripuolue perussuomalaisten.
Tapaus Eagle S osui keskelle juhlapyhiä. Ne voivat olla myrkkyä ainakin tiedotustilaisuuksien järjestäjlle.