Analyysi: Trump voi puhua mitä sattuu, mutta ulkomailla häntä ei uskota – ja se on Washingtonin suurin ongelma

Ilman uskottavuutta Donald Trumpin lupauksia ja uhkauksia haastetaan entistä helpommin, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Jani Parkkari.

– Ydinaseiden juttu on siinä, että niitä pitää ihan oikeasti olla valmis käyttämään. Jos tähän ei ole valmis, voi löytää itsensä äkkiä tilanteesta, jossa niitä on pakko käyttää.

Näin Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Alexander Haig summasi maansa ydinasestrategian 1980-luvulla.

Haigin pelikirjassa uhkaaminen vaatii uskottavuutta. Sitä että valtiolla on kyky ja halu toimia tietyllä tavalla.

Kun nämä elementit ovat jiirissä, sotiminen muuttuu helpoksi: vihollinen perääntyy ilman taistelua – pelkästä sanan voimasta.

Sama pätee toki myös toisin päin: ilman uskottavuutta sanoilla ei ole mitään merkitystä, ja vihollinen tulee äkkiä ovelle koputtamaan.

Se tulee, koska ei usko pihalle pystytettyjä varoituskylttejä.

Donald Trump ei näistä opeista välitä.

Yhdysvaltain presidentti on toisen kautensa alussa heitellyt erilaisia aloitteita ja uhkailuita suuntaan jos toiseensa. Selvää on, että kaikkia Trumpin puheita, kuten ajatusta Gazan jälleenrakentamisesta rantaparatiisiksi, ei voi ottaa aivan tosissaan.

Ukrainan presidentin Volodymir Zelenskiyn vieraillessa helmikuussa Valkoisessa talossa Trump paljasti näkemyksensä ulkopolitiikasta. Hän rinnasti kansainvälisten suhteiden hoitamisen kortin pelaamiseen.

Trumpille pitäisi kertoa, että pokeria voi pelata monilla eri tavoilla, mutta pelin sääntöjä yksittäinen pelaaja ei voi muuttaa.

Kansainvälisessä politiikassa jopa Donald Trump tarvitsee uskottavuutta, sitä että hänen sanaansa luotetaan.

Uskottavuuden merkitystä ulkopolitiikan työkaluna on vaikea liioitella.

Jos Saddam Hussein olisi ajoissa uskonut, että Yhdysvallat todella aikoo miehittää maan, Irakin diktaattori olisi itse avannut valtakuntansa joka ainoa lukitun oven amerikkalaisille tarkastajille.

Ei olisi tarvinnut sotia.

Jos Venäjä olisi uskonut, että länsivallat pitävät sanansa ja lähtevät tukemaan Ukrainan sotavoimia sadoilla miljardeilla euroilla, Kreml olisi miettinyt kahteen kertaan verisen hyökkäyssodan aloittamista.

Länsivallat epäonnistuivat tämän päättäväisyyden viestimisessä, Venäjä kuuntelemisessa.

Juuri nyt Venäjän Vladimir Putin ja Kiinan Xi Jinping haluavat tietää, miten Yhdysvallat tulee toimimaan Ukrainan suhteen, ja miten tärkeänä Washington pitää Taiwanin nykyisen aseman säilyttämistä.

Teknisessä mielessä Trumpin vastaus kumpaankin kysymykseen tiedetään. Se tulee olemaan sarja lupauksia, uhkauksia ja sitoumuksia, joista osa kirjataan esimerkiksi valtioiden välisiin sopimuksiin.

Oleellista on tämä: Pitääkö Yhdysvallat sovitusta kiinni? Ovatko liittolaisille annetut lupaukset ja vihollisille langetetut uhkaukset jotain sellaista, mitä Washington oikeasti kunnioittaa?

Perinteisesti ulkoasianhallinnossa on ajateltu, että aikaisempi käytös ennustaa parhaiten tulevaa käytöstä. Jos valtio on saavuttanut luotettavan toimijan maineen, siitä tavataan pitää kiinni, koska luotettavuus on valtiolle erittäin hyödyllinen työkalu.

Se mahdollistaa uskottavan uhkaamisen, jolloin uhkausta tarvitsee harvemmin toteuttaa.

– Maine on yksi niistä harvoista asioista, joiden puolesta kannattaa taistella, peliteoriasta Nobelin saanut turvallisuusajattelija Thomas Schelling perusteli 1960-luvun lopulla.

Sittemmin amerikkalaiset akateemikot ovat muuttaneet moneen kertaa mielipiteensä siitä, minkälaista roolia luottamus tai uskottavuus kansainvälisissä suhteissa näyttelee.

Yksimielisyys vallitsee lähinnä siitä, että uskottavuus on tärkeää, mutta miten sitä luodaan ja arvioidaan ovat avoimia kysymyksiä. Uusimpien tutkimusten mukaan osa valtiojohtajista painottaa uhka-arvioissaan enemmän vastustajan viimeaikaista toimintaa ja konkreettisia kykyjä kuin puheita tai mainetta.

Epäselvää tosin on, ovatko nämä tutkimukset koskaan päätyneet Vladimir Putinin tai Xi Jinpingin lukulistalle.

On myös mahdollista, että autoritaarista maailmaa johdetaan nuoteilla, jotka ovat pysyneet suunnilleen samoina viimeiset parisataa vuotta.

Jos näin on, Donald Trump tarvitsee kipeästi lisää uskottavuutta.