lauantai, 5 lokakuun

Republikaanien äänestäjät ovat vähemmän valkoisia kuin koskaan, kiitos Donald Trumpin, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajana aloittava Ilmari Reunamäki.

Ilmari ReunamäkiYhdysvaltain-kirjeenvaihtaja

WASHINGTON Kahdeksan vuotta sitten Donald Trump yllätti ja voitti, mutta sen piti olla vain hupenevan valkoisen väestön viimeinen voimannäyttö.

Trumpin vaalivoittoon siivittänyt koalitio oli täysin kestämätön, ajateltiin. Poliitikkoihin pettyneet ikääntyvät valkoiset duunarit pistivät toivonsa Trumpiin, mutta valkoisten suhteellinen osuus Yhdysvaltain väestöstä oli vähentynyt jo 1940-luvulta lähtien.

Lasku oli vieläpä vain kiihtymään päin. Yhdysvalloista oli tulossa kovaa vauhtia vähemmistöjen enemmistön maa, jossa valkoisia olisi pian enää alle puolet koko väestöstä.

Trump ei pystyisi enää uusimaan temppuaan, uskottiin. Demokraateilla oli käsissään nouseva enemmistö hamaan tulevaisuuteen. Niin aasialaistaustaisten, mustien kuin latinoidenkin tiedettiin olevan demokraattien luottoäänestäjiä.

Ja nyt saattaa käydä niin, että kuukauden päästä Trump voi voittaa taas vaalit, ja tällä kertaa hän on saamassa republikaaniksi ennätyksellisen paljon ääniä vähemmistöjen edustajilta.

Trump on nostamassa viime vaaleista kannatustaan kaikkien vähemmistöjen parissa, mutta merkittävintä nousu on latinoiden keskuudessa. Erityisesti latinomiehistä on tullut vaalien kiinnostavin yksittäinen äänestäjäryhmä.

Etelä-Amerikassa tai Väli-Amerikassa juurensa omaavia latinoita on Yhdysvaltain väestöstä jo viidennes. Heidän määränsä on suunnilleen kolminkertaistunut vuodesta 1990 ja he ovat nykyään maan selvästi suurin vähemmistö.

Vielä kahdeksan vuotta sitten Trump hävisi latinoiden äänet lähes 40 prosenttiyksikön erolla, neljä vuotta sitten enää reilun 20 prosenttiyksikön erolla.

Viimeisimmissä gallupeissa Kamala Harrisin etumatka Trumpiin on ollut latinoiden keskuudessa enää runsaat 10 prosenttiyksikköä.

Katso grafiikasta, miten latinot ovat kannattaneet demokraatti- ja republikaaniehdokkaita vuoden 2016 vaaleista alkaen.

NBC Newsin tuoreessa kyselyssä latinomiesten kannatus jakautui Harrisille ja Trumpille täsmälleen tasan ja alle 50-vuotiaista latinomiehistä enemmistö halusi Trumpin takaisin presidentiksi.

Nuorten latinomiesten siirtyminen Trumpin taakse on osa laajempaa ilmiötä. Mielipidemittauksiin erikoistunut professori Chistopher Borick arvioi hiljattain Ylelle, että Trumpin kannatuksen kasvu näissä vaaleissa tulee suurilta osin nuorilta miehiltä.

Joka viides latino äänestää näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa, joten tarjolla on paljon uusia ääniä.

Kuten suuressa osassa länsimaailmaa, myös Yhdysvalloissa nuoret miehet ovat jääneet koulutustasossa nuoria naisia jälkeen.

Latinomiehet eivät tee poikkeusta vaan he ovat maan suurin työväenluokkainen ryhmä. Latinoista vain noin seitsemällä prosentilla on maisterintutkinto, ja latinonaiset korkeakouluttautuvat selvästi latinomiehiä enemmän.

Trump on älynnyt, että myös monet latinomiehet kokevat arvostuksensa yhteiskunnassa vähentyneen.

Trump ei juuri esitä konkreettisia keinoja latinomiesten aseman parantamiseksi, mutta vähintäänkin hän antaa heidän ymmärtää, että maskuliinisuudessa ei ole mitään pahaa.

Jokainen amerikkalainen tietää, että jos Trump saa päättää, mies on perheen pää.

Työväenpuolueeksi itseänsä kutsuva demokraattipuolue on puolestaan yhä selvemmin koulutetun ylemmän keskiluokan ja naisten puolue.

Harrisilla on ollut selviä vaikeuksia onnistua puhuttelemaan latinomiehiä, kun Trump on taas viihtynyt kampanjoimassa latinoalueilla ja mieltynyt haukkumaan Harrisia toveriksi.

Katso videolta Trumpin kampanjointia Pennsylvaniassa vahvasti latinoiden asuttamalla seudulla:

Harris on latinoille puhuessaan yrittänyt muistuttaa Trumpin toistuvista rasistisista puheista. Aikanaan Trump väitti meksikolaisten olevan raiskaajia, hiljattain hän väitti haitilaisten syövän kissoja ja koiria.

Harris muistuttaa myös, kuinka Trump lupaa aloittavansa ”historian suurimmat” laittomien maahanmuuttajien joukkokarkotukset.

Läheskään kaikki latinot eivät kuitenkaan koe vahvaa solidaarisuutta maahan laittomasti tulleita kohtaan.

NBC:n kyselyssä noin puolet vastasi, että rajan turvaaminen ja laittoman maahanmuuton pysäyttäminen on tärkeämpää kuin maahanmuuttajien kohtaaman syrjinnän ehkäisy. Noin kolmasosa puolestaan sanoi, että maahanmuutosta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Harrisin kampanja yrittää tyrehdyttää haavan ja on kuluttanut elokuusta lähtien yli 20 kertaa Trumpia enemmän mainosrahaa espanjankielisessä mediassa latinoiden tavoittamiseksi.

Kaksi kolmasosaa latinoäänestäjistä on kuitenkin jo toisen tai kolmannen sukupolven maahanmuuttajia. Monelle nuorelle latinolle englanti on vahvempi kieli kuin espanja. Monelle nuorelle latinolle amerikkalaisuus on vahvempi identiteetti kuin maahanmuuttaja.

Trump sanoo heille, että ”oikeiden amerikkalaisten” joukkoon mukaan pääsemiseksi täytyy suorittaa vielä viimeinen riitti: Trumpin äänestäminen.

Jaa.
Exit mobile version