Alue- ja kuntavaalien Ylen Puheenjohtajatenttien ensimmäisessä televisiolähetyksessä iskivät yhteen kokoomuksen, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien puheenjohtajat.
Ylen alue- ja kuntavaalimittauksessa maaliskuun alussa kokoomus oli SDP:n jälkeen kakkonen, vasemmistoliitto kisasi viidennestä sijasta vihreiden kanssa ja kristillisdemokraatit kulki hieman RKP:n perässä.
Kolmen puheenjohtajan yhteistentissä näkyi, että keskusteluun osallistui tällä kertaa yksi opposition ja kaksi hallituspuolueen edustajaa.
Valtakunnan politiikan asetelmat heijastuvat myös alue- ja kuntavaalien kiistakysymyksiin.
Oppositiosta vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela esitti hyvinvointivaltion palvelujen vahvistamista, vaikka se vaatisi verojen korottamista.
Vasemmistoliitto kilpailee alue- ja kuntavaaleissa valtakunnallisessa kannatuksessa vihreiden kanssa. Hyvä tulos alue- ja kuntavaaleissa antaisi puolueelle potkua seuraaviin eduskuntavaaleihin, jotka ovat vasemmistoliitolle tärkeä tavoite.
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo toisti vaalilupauksen, jonka mukaan kokoomus ei korota kuntaveroa.
Hallituskuorma painaa kokoomusta. Pääministeripuolueen valtakunnallinen kannatus horjuu, mutta yleisesti matalan äänestysinnon alue- ja kuntavaaleissa kokoomuksen ahkerat äänestäjät korjaavat tilannetta.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah puolusti hallituksen linjaa hyvinvointialueiden rahoituksessa.
Essayah voi odottaa alue- ja kuntavaalien tuloksia rauhallisena. Kristillisdemokraattien kannattajat ovat puolueuskollisia, eivätkä hallituspolun pienet kuopat heiluttele heitä.
Vasemmistoliiton Koskela peräsi hallitukselta vastausta tulevien sote-säästöjen sisältöön. Pääministeri Orpo lupasi, että noin sadan miljoonan euron lisäsäästöjen kohdistuminen kerrotaan vielä tällä viikolla.
Koko oppositio on tekemässä sote-säästöistä välikysymystä hallitukselle.
Kokoomuksen ja vasemmistoliiton väittelyssä iskivät yhteen erilaiset ideologiset näkemykset.
Kaksintaistelu tuli näkyville erityisesti keskustelussa julkisesta ja yksityisestä terveydenhuollosta. Kristillisdemokraattien Essayah tuki tässäkin asiassa hallituskumppani Orpoa.