WASHINGTON Lähes puoli vuosisataa sitten presidentti Jimmy Carter tuskaili Valkoisessa talossa, kuinka Panaman kanava vie hänen kaiken aikansa.
– On vaikeaa keskittyä mihinkään paitsi Panamaan, hän kirjoitti päiväkirjaansa maaliskuussa 1978.
Kolmen päivän päästä senaatissa oli tiedossa äänestys, johon presidentti oli pannut peliin kaiken arvovaltansa.
Carter oli päättänyt, että Yhdysvallat luopuisi Panaman kanavasta. Siitä oli muodostunut Yhdysvalloille liian suuri riesa.
Itsepäinen demokraattipresidentti oli käyttänyt valtavasti aikaa asian edistämiseen. Vielä puoli vuotta aiemmin alle 40 prosenttia kansasta kannatti kanavasta luopumista. Nyt jo yli puolet. Enää muutama ääntään pantannut senaattori piti kääntää luopumisen kannalle.
Hermostunut Carter kirjoitti päiväkirjaansa kaksi päivää ennen äänestystä, että aamulla hän luuli jo hävinneensä, mutta illalla toivoa oli taas. Kello tikitti.
Yhdysvallat auttoi piskuista Panamaa itsenäistymään Kolumbiasta 1900-luvun alussa. Siinä sivussa se nappasi Panamasta itselleen kapean kannaksen, joka oli huomattu jo 1500-luvulla täydelliseksi paikaksi kanavalle.
Presidentti Theodore Rooseveltin johdolla Yhdysvallat rakensi sen, missä Ranska oli epäonnistunut. Atlantin ja Tyynenmeren toisiinsa yhdistänyt ja noin 30 000 ihmisen hengen vaatinut kanava oli valmistuessaan kuin maailman kahdeksas ihme.
Panamassa kritiikki amerikkalaisten läsnäoloa vastaan kasvoi vuosikymmenten kuluessa. Vuonna 1964 panamalaiset nousivat kanava-alueella vastarintaan, ja 26 ihmistä kuoli. Washingtonista katsottuna kanava alkoi näyttää yhä pahemmalta ruutitynnyriltä.
Kun Carter nousi Valkoiseen taloon vuonna 1977, Yhdysvaltain puolustusministeriöstä saavuttiin kertomaan, että kanavalla täytyy pitää 100 000 amerikkalaista sotilasta turvaamaan alue kansannousun varalta.
Carter ei pitänyt ajatuksesta.
– On selvää, että huijasimme panamalaiset pois heidän kanavaltaan, Carter kirjoitti päiväkirjaansa.
Carter oli myös huolissaan Yhdysvaltojen huonosta maineesta Latinalaisessa Amerikassa. Panaman kanava oli Yhdysvaltojen imperialismin symboli.
Carter uskoi, että kanavasta luopumalla Yhdysvallat saisi monta uutta liittolaista.
Lopulta senaatin äänestyksen päivä koitti. Carter tarvitsi vähintään 67 ääntä. Niitä tuli 68.
Yhdysvallat luovutti strategisesti erittäin arvokkaan alueen alle kahden miljoonan asukkaan köyhälle Panamalle.
Maat operoivat kanava-aluetta yhteistoimin vuosituhannen vaihteeseen asti, jonka jälkeen Panama on hallinnut kanavaansa itsenäisesti.
Carter toisti usein pitkän loppuelämänsä aikana, että kanavan luovuttaminen oli hänen suurimpia saavutuksiaan presidenttinä.
Hiljattain 100 vuoden iässä kuolleelle Carterille järjestetään tänään torstaina Washingtonissa valtiolliset hautajaiset. Päivän päätteeksi Carter haudataan vaimonsa viereen Plainsin pikkukaupunkiin Georgiaan.
Kuin Carterin viimeiset hetket aistien Donald Trump herätti keskustelun Panaman kanavasta henkiin juuri ennen Carterin kuolemaa.
Presidentiksi pian nouseva Trump on vaatinut viime päivinä useaan otteeseen, että Panaman kanava täytyy palauttaa ehkä jopa sotilaallisin keinoin Yhdysvalloille. Lisäksi Trump haluaa Grönlannin ja Kanadan.
Trump on sanonut etupiiriajatteluun viittaavalla kielellä Panaman kanavan olevan oleellinen alue Yhdysvaltain ”turvallisuudelle”. Panaman presidentti José Raúl Mulino on vastannut useasti, että kanavaa ei voi ostaa tai ottaa.
Trump on myös väittänyt valheellisesti, että kanava olisi nykyään Kiinan hallussa. Todellisuudessa Kiina on rakentanut kaksi satamaa kanava-alueen lähialueelle.
Panama operoi kanavaansa itse ja kerää siitä vuosittain usean miljardin euron tulot. Trump on valittanut, että Panama laskuttaa amerikkalaisilta aluksilta aivan liikaa.
Tiistaina Trump sanoi, että presidentti Carter oli hyvä mies, mutta kanavasta luopuminen oli suuri virhe, joka tahrasi hänen perintönsä:
Kun Carter tuotiin kuolemansa jälkeen viimeisen kerran Washingtoniin, ajan henki oli muuttunut kaupungissa tyystin.
Tänä päivänä Valkoiseen taloon astuva ei voi kuvitellakaan luopuvansa jostakin, joka on julistettu strategisesti tärkeäksi alueeksi.
Carterin hautajaispäivänä Yhdysvallat tuntuu hyvästelevän myös muiston Carterin ajamasta ulkopolitiikasta, joka perustui liittolaissuhteiden rakentamiseen, ihmisoikeuksien ja demokratian edistämiseen ja ydinaseriisuntaan.
Yksikään näistä asioista ei ole Yhdysvaltain ulkopolitiikassa etusijalla seuraavan neljän vuoden aikana.
Carterin johdolla Yhdysvallat luopui tieten tahtoen jostakin arvokkaasta, jotta maa voisi löytää uusia ystäviä. Trumpin mielestä tällainen muisto on kauhea ajatus.
Juuri nyt näyttää siltä, että hän haluaa jäädä muistiin presidenttinä, joka otti maalleen jotakin arvokasta, vaikka sitten liittolaisiltaan sen viemällä.
