tiistai, 7 tammikuun

Ennätyksellinen ruuhka koettelee niin potilaita kuin sairaalan henkilökuntaa. Poikkeuk­sellisessa tilanteessa muut osastot ovat rientäneet TYKS Akuutin hätiin.

Kati Rantala,

Minna Rosvall

Ari Heinonen makaa Turun yliopistollisen keskussairaalan päivystyksessä jo toista vuorokautta.

Seuraava etappi on sydämentahdistimen asennus, mutta se antaa odotuttaa itseään.

– Eilen odottelin pari tuntia tuolla aulassa, ja sen jälkeen olen ollut tässä. Mutta potilaalla on aikaa maata, Heinonen toteaa.

Ajanvietteeksi hän kyllä kaipaisi televisiota tai edes musiikkia. Odottavan aika saattaa käydä pitkäksi, varsinkin jos eväät ovat kevyet.

– Tuossa on periaatteessa niin sanottu lounas. Eilen sai kaksi leipää ja jogurttipurkin ja nyt on sosekeittoa.

Hoitajasta tahtomattaan kokiksi

Sairaanhoitaja Suvi Luotonen lämmittää päivystyksen keittiössä annoksia ruokkiakseen potilaita. Hän toteaa, että on kummallista, että sairaanhoitajan koulutuksella toimitaan myös ruoka- ja ravintolatehtävissä.

Ruokahuolto on hiipinyt vaivihkaa hoitajien arkeen koronavuosista lähtien. Luotosen mukaan se vie kasvavassa määrin resursseja varsinaisesta hoitotyöstä.

– Meillä voi olla jopa kolmekymmentäviisi aamupalaa laitettavana, ja se on kaikki pois ajasta, minkä me muuten olisimme potilaiden kanssa.

Luotonen sanoo, että tuntuu pahalta, kun ei pysty hoitamaan potilaita niin paljon kun haluaisi.

– Se on aina ihmiselle trauma tai pelottava asia, kun joutuu sairaalaan. Moni haluaisi puhua omista peloistaan ja vaivoistaan. Siinä kärsii myös ehkä tilanteen kokonaiskuva, kun haastattelut ovat nopeita ja ratkaisut yritetään tehdä äkkiä.

Kaikki apu tarpeen

Tammikuun toinen päivä oli päivystyksen historian kiireisin.

Pahimmillaan vuodehoitoa tarvitsevia potilaita oli yhtä aikaa noin sata, kun vuodepaikkoja on vain 70. TYKS Akuutin vastuualuejohtaja, ylilääkäri Juha Peltonen kertoo, että sänkyjä haalittiin, mistä käsiin saatiin, ja muut yksiköt riensivät hätiin.

– Täällä sairaalassa eri erikoisalat ottivat yli rajojen potilaita, muun muassa naisten taudit, syöpätaudit, urologian osasto, kirurgian osasto ottivat päivystyksen potilaita vastaan. Lastentautien osastolta puolestaan saatiin hoitajia tänne päivystykseen lisäkäsiksi.

Suurin potilasryhmä on Peltosen arvion mukaan iäkkäät potilaat. Heillä on paljon hengitystieinfektioita. Esimerkiksi korona on nostanut päätään ja kaataa vanhuksia sängyn pohjalle.

– Ehkä ensi viikolla helpottaa, Peltonen ennustaa.

Jaa.
Exit mobile version