Elämäni moka -juttusarjassa julkisuudesta tuttu ihminen kertoo nolosta virheestään. Tällä kertaa mokansa paljastaa vaatturi, toimittaja ja juontaja Arman Alizad.
”Tämä tapahtui vuonna 2008. Moka kertoo siitä, kun on täysin kokematon, eikä ole mitään hajua siitä, mitä on tekemässä.
Olin juuri aloittamassa ensimmäisen oman tuotantoni Kill Arman -sarjan kuvaamista. Minulla ei ollut mitään kokemusta, osaamista, tietotaitoa tai edes omaa kalustoa. Oli vain unelma tällaisesta ohjelmasarjasta, ja kaikki, mitä olen oppinut matkan varrella, on tapahtunut yrityksen ja erehdyksen kautta.
Olin lähdössä ensimmäiselle matkalle Kiinaan ja paineet onnistua olivat valtavat – miten uravalinnalleni käy? Tarkoituksenani oli mennä vierailulle Shaolinin buddhalaiseen temppeliin. Olin tehnyt valtavasti töitä, että sain sieltä ketään kiinni, koska en ollut menossa sinne turistina, vaan halusin askeettimunkin luokse asumaan. Siihen aikaan oli tosi harvinaista, että kukaan vieraili siellä muuten kuin turistina.
Oli valtavan iso juttu, että sain sen järjestymään. Minulla ei ollut mitään kokemusta siitä, miten tällaisia asioita tehdään ja kehen pitää ottaa yhteyttä. Eihän sillä munkilla ollut kännykkää eikä hän puhunut edes englantia! Tein ihan hirveän pitkään töitä, että löysin oikeat kontaktit ja sain viestittyä munkille, että Arman Suomesta on tulossa tapaamaan häntä.
Olin varannut lennot Kiinaan sunnuntaiksi minulle ja kuvaajalleni Tuukka Tiensuulle.
Vielä myöhään lauantai-iltana ennen puoltayötä tutkin netistä kaikenlaisia asioita Kiinasta valmistautuakseni matkaan, kun yhtäkkiä eteeni pamahti sana ’viisumi’. Katsoin sitä sanaa ruudulla. Maailma ja sydämeni pysähtyivät. Ajattelin, että ei helvetti. Minulle ei ollut tullut mieleenkään, että sinne tarvitsee viisumin. Ja lento on seuraavana päivänä.
Aloin tutkia, tarvitseeko Kiinaan tosiaan viisumin. No tarvitseehan sinne, ja sen saamiseen menee pitkään. Se pitää hakea konsulaatin kautta, jonnekin pitää lähettää passi. En edes muista, mitä kaikkea silloin piti tehdä.
Se koko Kiinan-matka oli ylipäätään minulle näytön paikka. Monet ’isot pojat’ olivat vähän skeptisiä tekemisieni suhteen; että kaksi tyyppiä, minä ja Tuukka meinataan mennä maailman ympäri ja kuvata tällaisia juttuja. Se pilvilinna, mikä minulla oli, puhkesi siinä hetkessä. Näin jo itseni häpeäpaalussa ja pää pölkyllä. Kaikki vaan tuhoutui.
Mutta tilanne saatiin korjattua! Vietin seuraavat tunnit selvittääkseni viisumiongelman. Mistä saa pikaviisumin? Myönnetäänkö edes sellaisia? Kuinka kauan sen saamiseen menee? Onko sitä mahdollista saada jostain Kiinan naapurimaasta tai jostain sieltä Kaukoidästä? Milloin ne paikat, josta sen voi saada, ovat auki?
Minähän en sitten mennyt sille Helsinki–Peking-lennolle ollenkaan, vaan ostin minulle ja Tuukalle sunnuntaille uuden menolipun Etelä-Koreaan Souliin. Onneksi Helsinki–Soul-aamulennolla sattui olemaan tilaa. Soulissa oli konsulaatti, missä viisumeita myönnettiin. Menimme Koreaan, missä olimme aikaeron takia sunnuntai-iltana. Konsulaatti aukesi maanantaiaamuna. Menimme kentältä johonkin hostelliin ja aamulla konsulaattiin. Me saimme viisumin sieltä.
Olin myös ottanut riskin ja varannut jo etukäteen Soulista lennot Kiinaan sillä ajatuksella, että me menemme aamulla konsulaattiin, ja jos me saamme viisumin, puoliltapäivin lennetään Kiinaan. Ei voinut tehdä niin, että olisimme vain menneet kentälle katsomaan, milloin lähtee seuraava lento ja onko siellä tilaa.
Kävi hyvä tuuri, että sain kaiken järjestymään: Soulin-lennolla oli tilaa, saimme viisumin ja pääsimme Kiinaan. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos niin ei olisi käynyt. Olisinko enää ikinä päässyt sinne temppeliin tai olisiko koko sarja peruuntunut?
Tällä tavalla urani on alkanut. Vauva tosiaan heitettiin syvään päätyyn: nyt vaan uit! Jos selviät siitä, sinusta tulee hyvä uimari. Jos et, RIP. Jos vertaa nykypäivään ja siihen, millainen kokemus ja millaiset verkostot nyt on, niin aika tyhjästä ja aika ison mokan kautta kaikki on alkanut. Olen kuitenkin todella iloinen siitä, miten valtavasti tällaiset vaikeat kokemukset – joita urani alussa oli runsaasti – ovat opettaneet, koska ne kyllä karaisevat aika paljon. Eniten olen oppinut muutokseen sopeutumista. Vaikka kuinka hyvin suunnittelisi ja valmistautuisi etukäteen, mikä tahansa voi mennä pieleen tai muuttua.
Nykyään minua ei yllätä matkoilla mikään. Se ei tarkoita sitä, että minusta olisi tullut kyyninen. Vaan mitä ikinä tapahtuukin, ajattelen vain, että tämäkin kuuluu universumiin. Mikä tahansa aalto matkoilla tuleekin vastaan, se on pystyttävä surffaamaan, koska ei ole vaihtoehtoja.”
Arman Alizad vieraili Puoli seitsemän -ohjelmassa 26.11.:
