Näyttelijä Arttu Soilumo teki kolmetuntisen esityksen, jossa kävelyttää yleisön läpi kaupungin ja sen sateenkaarihistorian.
Elina Nieminen,
Anna Sirén
Vielä 1970-luvulla Tampereella oli vihreitä metallikoppeja, peltienkeleitä. Virallisesti ne olivat julkisia käymälöitä, mutta niillä oli myös toisenlainen tehtävä seuranhakupaikkoina.
– Ne olivat suosittuja kruisailupaikkoja, joissa homomiehet tapasivat toisiaan. Peltiseinien turvassa he pystyivät toteuttamaan omaa seksuaalisuuttaan, näyttelijä Arttu Soilumo kertoo.
Ikänsä Tampereella asunut kolmekymppinen Soilumo sanoo pitäneensä kotikaupunkiaan aina ”tosi heterona”. Kaikkeen tuntuu liittyvän lätkäpukkarin tuoksu ja manserokin etäinen jytke.
– Sitten heräsi kysymys, että on kai täällä pakko olla toisenlainenkin historia, mutta missä se on.
Soilumo alkoi etsiä. Tarinoita löytyi blogikirjoituksista, keskustelupalstoilta ja työpaikan juoruista.
Merkittävimmät löytönsä hän sanoo tehneensä Tuula Juvosen sateenkaarihistoriaa käsittelevästä väitöskirjasta Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia sekä Työväenmuseo Werstaan kokoelmista.
Peltienkeleiden lisäksi löytyi Eteläpuisto, kohtaamispaikka, jossa paitsi haettiin seuraa myös luotiin tiiviitä ystävyyssuhteita. Myös muut puistot ja niiden pusikot olivat tärkeitä kohtaamispaikkoja ennen kuin homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistettiin rikoslaista vuonna 1971.
Löytyi ”hinttivintti”, Tampereen työväentalon neljännessä kerroksessa ollut tanssipaikka, jota Tampereen Setan edeltäjä Vagabond ry pyöritti lähes kymmenen vuotta 1970–1980-lukujen taitteessa.
Paljastui, että homomiehet tapasivat teatteriravintola Tillikassa 1950–1960-luvuilla. He tunnistivat toisensa heteroiden keskeltä salakielen ja koodien ansiosta. Yksinäiset naiset eivät ravintolaan päässet.
– Kun kiinnostun jostain, ajattelen, että tästähän voisi tehdä esityksen, Soilumo kertoo.
Syntyi Peltienkelit, sooloesitys, jonka Soilumo on käsikirjoittanut, ohjannut, ja jossa hän myös näyttelee.
Kolmetuntinen esitys on Tampereen Teatterin ohjelmistoa. Näyttämönä on Tampereen keskusta, jonka läpi katsojat kävelevät Soilumon ja ääniteknikko Paavo Leppäkosken vetämän diskokärryn perässä.
Aiemmin lueteltujen paikkojen lisäksi kierros pysähtyy myös Tampereen Tuomiokirkolla muun muassa alttaritaulun maalanneen Magnus Enckellin henkilöhistorian vuoksi. Esitys päättyy Tampereen ensimmäiseen homobaariin ja -yökerhoon Mixeihin.
Arttu Soilumo sanoo haluavansa tuoda historiasta esille kivoja ja kauniita tarinoita siitä, kuinka ihmiset ovat voineet toteuttaa itseään.
– Kaikki tiedämme sen kaiken vaikean – pelon, syrjinnän, kriminalisoinnin, medikalisoinnin. Vaikka niistä ei puhuta, niin ne ovat siellä alla olemassa.
Tämän syksyn esitykset myytiin loppuun ennen ensi-iltaa. Samoin kävi keväälle järjestetyille lisäesityksille.
– Toki katsojakapasiteetti on pieni, mutta silti olen iloinen, että ihmiset ovat halukkaita tätä katsomaan, Soilumo sanoo.
Entä jääkö Arttu Soilumo itse Tampereen sateenkaarihistoriaan tyyppinä, joka kulki vuonna 2024 turkooseissa paljeteissa diskokärryn ja pienen ihmisjoukon kanssa pitkin katuja ja tanssitti väkeä? Vaikea sanoa, hän itse sanoo.
– Ehkä se, että tällä esityksellä otetaan kaupunkitila haltuun queerista näkökulmasta, kuljetaan rohkeasti tuolla kadulla ja puhutaan näistä asioista, on jonkinmoinen teko. Ehkä sitä joku jälki jonnekin jää.
