maanantai, 28 lokakuun

12-vuotias epäilty käytti Vantaan kouluampumisessa sukulaisensa luvallista käsiasetta. Aseiden asiantuntija korostaa sitä, että aseet täytyy säilyttää turvallisesti.

Vantaalla Viertolassa tapahtunut kouluampuminen on nostanut esiin aseiden turvallisen säilyttämisen tärkeyden.

12-vuotias poika ampui luokkatovereitaan koulussa huhtikuun alussa. Yksi lapsi kuoli ja kaksi loukkaantui ampumisessa. Poikaa epäillään murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä. Tapaus ei etene syyteharkintaan epäillyn nuoren iän vuoksi.

Esitutkinnan mukaan poika oli vienyt aseen sukulaiseltaan tämän tietämättä. Epäilty oli nähnyt, missä sukulainen säilyttää asekaapin avainta, asetta ja patruunoita.

Poika oli myös harjoitellut ampumista sukulaisensa valvonnassa. Asemestari, aseseppä Kari Laurila korostaa aseiden vastuullisen säilytyksen merkitystä.

– Aseen omistajan pitää huolehtia siitä, että vain hänellä on pääsy aseisiin. Asekaapin avaimia ei saa jättää mihin tahansa. Numerolukko on asekaapissa usein kätevämpi kuin avain, Laurila toteaa.

Poliisi epäilee sukulaista ampuma-aserikoksesta. Syynä on aseen turvallisen säilyttämisen laiminlyöminen. Tapaus on syyteharkinnassa.

Pidä asekaapin avain piilossa

Kouluampujan sukulainen kertoi esitutkinnassa, että hänellä on kodissaan useita luvallisia aseita. Hän tiesi, että epäilty oli nähnyt asekaapin avaimen säilytyspaikan.

Sukulainen kuitenkin luotti poikaan eikä osannut arvata, että tämä veisi aseen.

Alaikäisten tekemissä kouluampumisissa on tutkimuksen mukaan kansainvälisesti yleistä, että tekijä on ottanut jonkun toisen luvallisen aseen surma-aseekseen.

– Aseen omistaja on tehnyt silloin virheen, jos joku muu pääsee aseeseen käsiksi, Laurila sanoo.

Hän suosittelee aseisiin myös liipaisinlukkoa. Se estää ampumisen, jos ase päätyy vääriin käsiin.

Ampumaurheilu on hyvä harrastus

Laurilan mukaan Viertolan henkirikoksessa käytetty pienoisrevolveri vaatii harjoittelua, että lapsi pystyy sitä käyttämään.

– Uskon, että juniorin olisi vaikea saada ase käyttökuntoon, jos hänelle ei olisi näytetty sitä. Varmaan siinä on hyvässä tarkoituksessa käyty ampumassa yhdessä maalitauluun.

Laurila ei näe ongelmaa siinä, että lapsille opetetaan ampumista valvotuissa olosuhteissa.

Lain mukaan luvallisen aseen omistaja saa antaa muiden ja myös alaikäisen ampua aseellaan, kunhan hän huolehtii tilanteen turvallisuudesta ja valvoo sitä.

– On tärkeää, että aseita osataan käyttää oikein. Ampumaurheilu on hyvä harrastus, joka kehittää keskittymiskykyä ja tarkkuutta.

Asekaappien myynti kasvussa

Laurilan mukaan aseiden säilytys on mennyt Suomessa parempaan suuntaan.

– Asekaappien myynti on kasvanut, ja yhä useammat ymmärtävät niiden tärkeyden. Lakikin velvoittaa huolehtimaan aseiden säilytyksestä.

Yrittäjänä työskentelevällä Laurilalla on pitkä kokemus aseiden parissa. Ensimmäinen kosketus aseisiin tuli jo pikkupoikana isän metsästysharrastuksen kautta.

Armeijassa Laurila toimi varusmiehenä aseseppäaliupseerina. Sen jälkeen hän teki yli 30 vuoden uran armeijan taisteluvälineupseerina.

Nykyisin Laurila myy, korjaa ja huoltaa aseita pääkaupunkiseudulla toimivassa yrityksessään. Hänen mukaansa aseita ei tarvitse pelätä, kun niitä käytetään oikein ja vastuullisesti.

– Ihmiset niitä pahoja tekoja tekevät, eivät aseet.

Jaa.
Exit mobile version