sunnuntai, 12 tammikuun

Oikeudenkäynti tulee kuitenkin etenemään presidentin poisjäämisestä huolimatta.

Etelä-Korean presidentti Yoon Suk-yeol ei osallistu ensi viikolla järjestettävään virkasyytteensä ensimmäiseen käsittelyyn. Asiasta kertoo Yoonin asianajaja Yoon Kab-keun.

Tiistaina järjestettävä kuuleminen on ensimmäinen viidestä Yoonin oikeudenkäyntipäivästä, jotka maan perustuslakituomioistuin on aikatauluttanut 14. tammikuuta ja 4. helmikuuta väliselle ajalle.

Tuomioistuin päättää, joutuuko virkasyytteen kohteena oleva presidentti eroamaan tehtävästään. Jos tuomioistuin hylkää syytteen, Yoon voi palata presidentiksi.

Asianajajan mukaan Yoon jää pois ensimmäisestä kuulemisesta vedoten turvallisuushuoliin. Oikeudenkäynti etenee kuitenkin presidentin poissaolosta huolimatta.

Yoonista uusi pidätysmääräys

Yoon on ollut linnoittautuneena virka-asuntoonsa ja kieltäytynyt kuulusteluista. Viime viikolla asunnolla syntyi jännitteinen tilanne, kun presidentin kannattajat ja henkivartijat estivät viranomaisten yrityksen pidättää hänet.

Tiistaina tuomioistuin antoi presidentistä uuden pidätysmääräyksen.

Pidätysmääräys liittyy Yoonin noin kuukausi sitten yllättäen julistamaan poikkeustilaan, jota maan oppositio on kutsunut vallankaappausyritykseksi.

Mikäli viranomaiset onnistuvat Yoonin pidätyksessä, tulisi hänestä ensimmäinen istuva Etelä-Korean presidentti, joka on pidätetty. Häntä voi pahimmillaan uhata vankeusrangaistus tai jopa kuolemantuomio.

Lähteet: Reuters, AFP

Jaa.
Exit mobile version