perjantai, 4 lokakuun

Kotipuutarhurin on syytä seurata kosteutta ja lämpötilaa.

Alkusyksy on ollut poikkeuksellisen lämmin.

Vielä syyskuun puolivälin tietämillä valtaosalla Suomen sääasemista on mitattu noin neljästä kuuteen astetta tavanomaista korkeampia keskilämpötiloja. Lämpö on jatkunut myös kuun lopulla.

Meri lämmittää pääkaupunkiseutua. Viime viikonloppuna kerroimme, että Suomenlahden aaltopoijulla lämpöaalto on kestänyt pian 50 päivää, elokuun alusta lähtien.

– Lämmin sää hämää kasveja, eivätkä ne valmistaudu talven tuloon kuten pitäisi, sanoo biologi Leena Luoto.

Luoto antaa kolme vinkkiä kotipuutarhureille, mitä puutarhassa on syytä tehdä juuri nyt.

1. Tee lapiotesti

Lämpimän syksyn takia astiataimia voi vielä istuttaa ainakin Etelä-Suomessa.

Voit varmistaa kätevällä lapiotestillä, että maa on riittävän märkä biologi Leena Luoto ohjeistaa. Kasvi ei pääse juurtumaan kunnolla kuivassa maassa.

– Jos istutat puuvartisia tai perennoja, tutki maaperän kosteus vähintäänkin lapion terän syvyydeltä eli polkaise lapiolla maasta kunnon siivu ja katso, onko se loppuun asti märkää.

Paikoitellen touko-elokuussa ei ole satanut juuri lainkaan, ja vaikka viimeaikaiset sateet ovat tulleet ryöppyinä, ne eivät ole kastelleet maata Luodon mukaan kovinkaan paljon.

Luodolla on hyvä nyrkkisääntö, kymmenen millin sade on yksi kastelukannullinen neliölle.

Istutuskuoppaan on syytä kaataa kunnolla vettä ja levittää taimen juuret mahdollisesta kiepistä auki.

2. Istuta krookukset pian

Krookuksen mukulat kannattaa laittaa jo maahan, mutta tulppaanien kanssa voi odottaa hetken maan viilenemistä, neuvoo Luoto.

– Ongelmana on se, että tulppaanin sipuli on lepotilassa. Jos se laitetaan lämpimään maahan, se olla möllöttää lepotilassa, ja vaarana on mätäneminen.

Maa saa olla viileä, mutta ei kylmä. Kun tulppaanisipuli virkoaa lepotilastaan, se alkaa kasvattaa juuria.

– Juurtuminen on oleellinen asia, että tulppaani kukkii kunnolla keväällä.

3. Älä suojaa vielä liikaa

Osa kasveista valmistautuu talveen, mutta osa ei ymmärrä kesän päättyvän pian.

– Kun katselee noita silmuja, niin pieni huoli iskee, kuinka niiden talven kestävyys on kehittynyt, Luoto pohtii.

Hän kehottaa tässä vaiheessa suojaamaan nuoret hedelmäpuut ja koristepensaat talveksi verkoilla kauriiden, peurojen, rusakoiden ja jänisten varalta.

– Niiden ruokavalio muuttuu, joten ne hakeutuvat pihoille jo nyt syksyllä ja erityisesti talvikaudella. Kunnon verkotus on tarpeen varsinkin vasta istutetuille puille, joilla on ohut kuori.

Havujen tai talviturpeen lisäämisellä esimerkiksi ruusuille ei ole vielä kiire.

– Talvivaatteita kasveille ei kannata vielä laittaa, koska märkyys ja lämpö yhdessä ovat tuhoisia. Mökeillekin pitää vaan tehdä uusi retki, kun kylmenee.

Luoto muistuttaa, että tilanne eri puolilla Suomea on hyvin erilainen, niin sateiden kuin maaperän lämpötilan suhteen. Oman alueen säätilaa kannattaa seurata, sillä hallaakin on jo aikoin ollut.

Jaa.
Exit mobile version