Myös Asikkalan kotiseutuyhdistys on saamassa kätköstä löytyneitä kivääreitä näytteillepanoa varten.
Asikkalasta löytyi viime kesänä poikkeuksellisen suuri asekätkö, kun Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät -yhdistys kaivoi esiin maastosta yli kaksi sataa sodanaikaista kivääriä.
Pystykorva-mallisia kivääreitä Asikkalan Viitailan kylän maastokätkössä oli kaikkiaan 209. Kiväärit olivat löydettäessä pääosin huonossa kunnossa, mutta osasta niitä on saatu esille tunnistetietoja.
Kivääreistä noin 20 on päätetty säilyttää, ja poliisi luovutti niitä viime kuussa Puolustusvoimien Sotamuseolle. Poliisin mukaan loput annettiin puolustusvoimille ja ne on hävitetty joulukuun alkupuolella.
– Tunnistetietojen pohjalta pystyttäisiin selvittämään aseiden reitit, mutta se ei ole ollut tutkinnan kannalta oleellista, sanoo Hämeen poliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Liimatainen.
Poliisin mukaan aseet on todennäköisesti piilotettu maastoon noin 80 vuotta sitten osana salaista asekätkö-operaatiota.
Osa aseista jää Asikkalaan paikalliselle kotiseutuyhdistykselle näyttelytarkoituksiin.
– Museon ja kotiseutuyhdistyksen edustajat ovat käyneet katsomassa aseita ja valikoineet sieltä sopivia itselleen, sanoo Hannu Liimatainen.