tiistai, 3 helmikuun

Myös Fimea harkitsee siirtävänsä pieniannoksisen aspiriinin reseptillä saatavaksi. Muutos olisi harvinainen.

Potilaan omatoiminen asetyylisalisyylihapon eli aspiriinin käyttö on aiheuttanut vaaratilanteita Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha).

Pirhan vastaavan johtajaylilääkäri Sirpa Rainesalon mukaan mini-ASAa on joskus käytetty samanaikaisesti toisen lääkärin määräämän veren hyytymistä estävän lääkkeen kanssa.

Se voi lisätä verenvuotoriskiä esimerkiksi leikkauksissa.

– On ollut myös tilanteita, joissa suunniteltu toimenpide on jouduttu siirtämään, koska aspiriinin käyttöä ei ole laitettu tauolle, kuten olisi pitänyt.

Pieniannoksinen aspiriini (50–100 mg) eli mini-ASA on yleinen ilman reseptiäkin saatava itsehoitolääke. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi verisuonitukoksen estoon sepelvaltimotautipotilailla tai raskausmyrkytyksen ehkäisyyn.

Fimean lääkemyyntirekisterin mukaan mini-ASA oli aiempien vuosien tapaan vuonna 2024 Suomen ylivoimaisesti kulutetuin itsehoitolääke.

Sitä myytiin 12 miljoonalla eurolla. Kauppanimiä ovat esimerkiksi Aspirin, Disperin ja Primaspan.

Reseptin kirjoittaminen paransi tilannetta

Mini-ASAn käyttö ei aina ole terveydenhuollon tiedossa, koska sitä voi ostaa ilman reseptiä. Tällöin asiasta ei jää merkintää potilastieto­järjestelmään.

Pirha kuitenkin ohjeisti lääkäreitään loppuvuonna 2023, että mini-ASA määrättäisiin potilaille jatkossa aina reseptillä. Näin lääkkeestä jää merkintä, vaikka se lopulta ostettaisiin itsehoitohyllystä suoraan.

Rainesalon mukaan haittailmoitukset ovat viimeisen kahden vuoden aikana vähentyneet.

– Aiemmin ilmoituksia oli selvästi enemmän. Nyt enää alle viisi ilmoitusta vuodessa on sellaisia, joissa omatoimisesta aspiriinin käytöstä on aiheutunut merkittävä haitta.

Yle kysyi myös kuudelta muulta hyvinvointialueelta, onko lääkäreitä ohjeistettu määräämään mini-ASAa aina reseptillä.

Satakunnan, Keski-Suomen, Varsinais-Suomen, Kainuun, Satakunnan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilta vastattiin, että samankaltaista ohjeistusta ei ole.

Helsingin yliopistollisesta sairaalasta HUSista kerrottiin, että asiasta ei ole vielä tehty linjausta. Jatkossa HUSin alueella on kuitenkin tarkoitus suositella, että mini-ASAsta kirjoitettaisiin potilaille resepti.

Myös apteekeissa kysytään reseptiä

Pirha ohjeisti myös alueen apteekkeja varmistamaan, että mini-ASAa ostamaan saapuneella asiakkaalla olisi resepti olemassa.

Tampereen Yliopiston Apteekissa valtaosa, noin 80 prosenttia asiakkaista, ostaa kuitenkin mini-ASAa lopulta ilman, sillä se tulee halvemmaksi.

Apteekinhoitaja Hanna Forsbergin mukaan apteekki ei kieltäydy myymästä lääkettä asiakkaille, joilla ei ole reseptiä, koska kyseessä on itsehoitovalmiste.

– Pyrimme varmistamaan, että lääke on lääkärin määräämä ja ohjeet sen käyttöön annettu.

Fimeaa huolettaa myös lääkkeen vahvempi versio

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta kerrotaan, että potilaiden omatoiminen mini-ASAn käyttö on herättänyt huolta viime vuosina.

– Pohdimme valmisteiden siirtämistä reseptiä vaativiksi lääkkeiksi, kirjoittaa ylilääkäri Vesa Mustalammi Ylelle sähköpostitse.

Mustalammin mukaan viranomaiset siirtävät itsehoitolääkkeitä reseptilääkkeiksi varsin harvoin.

Hän kirjoittaa, että turvallisuushuolet eivät koske vain mini-ASAa, vaan myös aikuisille kipuun ja kuumeeseen käytettävien vahvuuksien (500 mg ja 350 mg) suurimpia pakkauksia.

– Asetyylisalisyylihaposta on historiallisena jäänteenä edelleen saatavana jopa sadan tabletin pakkauksia, vaikka kipulääkkeet on tarkoitettu itsehoidossa ainoastaan lyhytaikaiseen käyttöön.

Share.
Exit mobile version