Pyysimme yleisöämme kertomaan, mitä he ovat oppineet äideiltään. Tästä jutusta voit lukea viiden ihmisen tärkeimmät opit. Videolla he lähettävät äitienpäiväterveiset omalle äidilleen.
Laura Lemettinen, 44: ”Äidin ansiosta perheemme on saanut varamummin”
Äiti on opettanut minulle, kuinka opiskella akateemisesti, kuinka hautoa kanojen munia niin, että niistä kuoriutuu tipuja, kuinka hoitaa pioneja ja kuinka kohdata erityiset ihmiset.
Hän on opettanut myös, miten hoitaa itseä kiinalaisen lääketieteen mukaan, miten huoltaa auto tai kodin terassi, miten tehdä bokashi-lannoitetta. Äiti tietää, mitä pitää ottaa huomioon, kun menee arvioimaan metsää.
Ehkä tärkein äidin opeista on, kuinka olla äiti omille lapsille.
Äidin ansiosta olen myös oppinut tekemään karjalanpiirakoita, sultsinoita ja kukkosia. Ne ovat sukuni perinteitä.
Äiti auttaa aina toisia ja hän on hyvä tutustumaan ihmisiin. Perheemme on saanut varamummin naapurista, koska oma äiti alkoi jutustella hänen kanssaan muuttopäivänämme. Nyt lapsillamme on kahden isoäidin sijasta kolme.
Yhtä äidin oppia en ole noudattanut. Vastoin hänen neuvojaan olen nyppinyt kulmakarvoja. Ei olisi kannattanut.
Tommi Ekholm, 41: ”Harjoittelin parranajoilmeitä äidin kanssa”
Yksinhuoltajaäitini opetti minut ajamaan partani. Olin teini-ikäinen, ehkä 15-vuotias tai jokusen vuoden vanhempi.
Äiti osti halpispartakoneen, toi sen minulle ja sanoi: ”Nyt saattaisi olla hyvä hetki treenata tätä.” Minulla oli tuohon aikaan karmeat teiniviikset.
Harjoittelimme yhdessä äidin kanssa. Minua nauratti. En muista tarkkaan, mutta äiti ehkä sanoi: ”Isäs teki aina tällä tavalla.” Sitten hän näytti, miten naamaa pitää väännellä, että karvat pystyy ajelemaan oikeaan suuntaan. Teininä yksi karva kasvaa yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Harjoittelin parranajoilmeitä peilin ääressä äidin kanssa. Siitä se lähti, mutta vieläkin inhoan partakoneita, joissa on pyörivät terät. Niillä ei tee mitään.
Ruut Parikka, 31: ”Äidillä on hurja tapa”
Äitini on kova Yle 1:n radiokuuntelija. Teini-iässä olin korvia myöten täynnä kanavaa, sen jatkuvaa rauhallisuutta ja hartausohjelmia. Yhtenä aamuna olin niin vihainen, että paiskasin radion lattialle ja se meni rikki. Itkimme äidin kanssa molemmat.
Nykyään kuuntelen tätä samaista kanavaa joka aamu, koska se on rauhallinen ja juuri aamuun sopiva. Samat asiaohjelmat ja klassiset kuuluvat päivääni ihan kuten äidillä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan, kuinka samanlainen herkkä, tasapainoa ja rutiineja tarvitseva ihminen olen kuin äitini.
Lopulta päädyin itsekin töihin media-alalle ja Puoli seitsemän -ohjelmaan.
Joskus voivottelin äidille, että olin epäonnistunut, koska minulla ei ole vieläkään vakinaista työtä, omistusasuntoa tai lapsia. Hän rohkaisi minua haahuilemaan, opiskelemaan ja olemaan kiinnostunut kaikesta. ”Nuorena pitää haahuilla”, äiti sanoi.
Äitini on myös rohkea. Hänellä on hurja tapa uskaltaa lähteä jumppaan kuin jumppaan. Hän tietää, ettei ole nopein tai rytmitajuisin, mutta silti hän nauttii liikunnasta ja menee täysillä mukaan.
Aino, 40: ”Ei pidä totella kyseenalaistamatta”
Äitini on ollut 1970-luvulla nuorena Auschwitzissä vapaaehtoisena työntekijänä. Hän kertoi, että kävelyteiden ulkopuolelta ei voinut ollenkaan lakaista, koska maasta paljastui luumurskaa. Muistaakseni hän oli siellä töissä kahtena kesänä.
Tämä vaikutti häneen suuresti. Hän on kertonut meille moneen kertaan, kuinka silloin ymmärsi, että suurin pahuus pääsi valloilleen, koska tavalliset ihmiset tottelivat.
Äitini kasvatti minut ja kaksi siskoani siihen, ettei koskaan pidä totella kyseenalaistamatta. Tähän tietysti liittyi myös oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleminen. Olemme kaikki lapset tätä oppia kantaneet mukanamme. Silloin tällöin olen joutunut erilaisiin konflikteihin, koska en ole totellut eli olen noussut epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Totean niissä tilanteissa, että noudatan sukuperinteitä. Tämä on ollut erittäin hyödyllinen oppi oman moraalisen kehitykseni kannalta. Olen oppinut pitämään puoleni ja muiden puolia.
Haastateltava esiintyy pelkällä etunimellä työnsä vuoksi.
Hannu Kymäläinen, 59: ”Välillä pitää antaa periksi omille toiveille”
Tärkein edesmenneen äitini oppi on, että kaikella on lopulta kaksi puolta. Jos näemme jossain asiassa tai henkilössä jotain pahaa tai huonoa, hänessä on aina myös jotain hyvää. Tällä metodilla olen yrittänyt katsoa asioita eteenpäin.
Äiti opetti myös, että kaikkea ei aina saa. Silloin pitää ottaa se toiseksi paras vaihtoehto. Joskus on nimittäin käynyt niinkin, että toiseksi paras onkin ollut se paras. Eli välillä on hyvä myös antaa periksi omille toiveille.
Äidillämme oli ilmiömäinen kyky nähdä, kenen kanssa minun kannatti tai ei kannattanut alkaa seurustella. Itse olen tässä asiassa ollut aina vähän sellainen huu-haa-tyyppi, joka menee kaikkeen tunteella mukaan. Jos kauniimpi osapuoli pyysi tai halusi jotain, en osannut siihen juuri sanoa ei.