perjantai, 4 lokakuun

Kolme neljästä deittisovelluksia käyttäneesta australialaisesta kertoo kokeneensa nettideittailussa seksuaalista häirintää.

Australialaiset hätkähtivät viime vuonna, kun maan rikostutkimuslaitos (Australian Institute of Criminology research) julkaisi tutkimuksen nettideittailukokemuksista.

Tulosten mukaan kolme neljästä australialaisesta deittisovellusten tai -nettisivujen käyttäjistä oli kohdannut jonkinlaista seksuaalista väkivaltaa viiden vuoden aikana.

Maan hallitus ei jäänyt toimettomaksi. Nyt se on ilmoittanut, että nettideittipalvelujen on otettava käyttöön uudenlaiset eettiset toimintaohjeet, joiden avulla käyttäjien kokemaa seksuaalista häirintää saataisiin vähennettyä. Asiasta kertoo uutistoimisto AP.

Uudet säännöt vaativat deittipalveluja aiempaa paremmin havaitsemaan mahdollisia väärinkäytöksiä palvelussaan. Häirintään syyllistyneiden käyttäjätilit pitää sulkea. Australian viestintäministeri Michelle Rowland kommentoi mediassa, että yhdestä deittipalvelusta estetty henkilö pitäisi voida estää myös muista palveluista.

Lisäksi häirintää kohdanneille on luotava paremmat ja läpinäkyvämmät väylät väärinkäytösten raportoimiseen.

Käyttäjiä ohjataan turvallisempiin deittipalveluihin luomalla uusi luokitussysteemi, joka perustuu siihen miten hyvin palvelu ottaa uudet säännöt käyttöön.

Deittipalvelut kiittelevät sääntöjen tiukentamista

Uutistoimisto AP:n mukaan suosituista deittipalveluista ainakin Bumble, Grindr ja Match Group, joka omistaa muun muassa Tinderin ja OKCupidin, ovat sitoutuneet ottamaan uudet toimintaohjeet käyttöön.

Niille on annettu ensi kevääseen asti aikaa toteuttaa muutos. Muussa tapauksessa Australian hallitus suunnittelee kirjaavansa säännöt lakiin, jolloin sääntöjä rikkovia palveluntuottajia voitaisiin rangaista.

Deittipalvelu Bumble kommentoi AP:lle lähettämässään kannanotossa, että se jakaa Australian hallituksen toiveen sukupuolittuneen seksuaalisen väkivallan kitkemisestä. Bumblen mukaan kyseessä on maailman ensimmäinen deittailun eettinen ohjeisto.

Australian hallitus toivoo, että uudet säännöt auttavat australialaisia valitsemaan mahdollisimman turvallisia deittipalveluja.

Jaa.
Exit mobile version