Tekijä: Henkilökunta
Epäsäännöllinen unirytmi on merkittävä terveysriski, osoittavat useat tuoreet tutkimukset.Rytmistä poikkeaminen lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, dementiaan ja masennukseen.Asiantuntijoiden mukaan…
Suomen ympäristökeskus pitää viime päivien hyydetulvien laajuutta jo poikkeuksellisena.Kireä pakkanen on nostanut jokien pintoja ja aiheuttanut hyydetulvia eri puolilla Suomea.Pohjalaisjoista…
Sarja seuraa kahta jääkiekkoilijaa, jotka rakastuvat.17:47•Päivitetty 17:48Sosiaalisessa mediassa ilmiöksi noussut HBO Maxin sarja Heated Rivalry tulee katsottavaksi myös Suomessa.Yle uutisoi…
Yle etsii haastateltavia juttuun, joka kertoo nikotiinipussien käytön lopettamisesta.Nikotiinipussien käyttö on viime vuosina yleistynyt Suomessa, ja samaan aikaan moni haluaa…
Erika Uusituvan Turun yliopistossa tarkastettava väitöskirja tuo uutta ja tarkempaa tietoa RSV:n tautitaakasta ja taudinkuvaan vaikuttavista tekijöistä.Turun yliopistossa tehdyssä väitöstutkimuksessa…
Maahanmuuttajataustainen henkilö menettää vakavan vammautumisen tai sairastumisen jälkeen keskimäärin 4 000 euroa vuodessa, kantasuomalainen 2 600 euroa.Vakava sairastuminen voi aiheuttaa pitkäaikaisen ja…
Yhdysvaltain uudet ravitsemussuositukset neuvovat syömään ”oikeaa ruokaa”. Sitä ovat suositusten mukaan liha ja voi.19:36•Päivitetty 20:15Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on…
Itä-Suomen elinvoimakeskus on saanut valmiiksi ehdotuksen Saimaan kalastusrajoituksiksi vuosille 2026–2031.Itä-Suomen elinvoimakeskus on saanut valmiiksi ehdotuksen Saimaan kalastusrajoituksiksi vuosille 2026–2031.Toteutuessaan ehdotus…
Puiston peruskorjaus valmistui etuajassa. Puiston läpi kulkevan Mätäjoen taimenkanta on vahvistunut.11:48•Päivitetty 12:25Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Strömbergin puiston ja sen läpi virtaavan Mätäjoen…
Noin kolmanneksella arktisesta maa-alueesta on alkanut esiintyä vähintään yksi uusi ääri-ilmiö.Ilmatieteen laitoksen ja kansainvälisten tutkijoiden uusi tutkimus osoittaa, että sään…

