Tekijä: Henkilökunta
Influenssa otti lisää kierroksia viime viikolla, kertoo THL:n seuranta.Ravintolisien käyttö on hyvin yleistä, ja influenssan jyllätessä moni toivoo niiden terästävän…
Etelä-Karjalassa ei ole rekisteröity tänä vuonna yhtään hiv-tartuntaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tilaston mukaan tämä on ensimmäinen kerta sitten…
Kolmas osa tuotti avausviikonloppuna 90 miljoonaa dollaria vähemmän kuin edellinen osa The Way of Water.Ohjaaja James Cameronin scifi-fantasiatrilogian kolmas osa…
Lääkäri Mikko Huokonen vie terveyspalvelut asiakkaiden luokse matkailuautollaan, josta löytyvät sekä lääkärin välineet että pohjoisen oloihin tarvittavat varusteet.Inarilainen lääkäri Mikko…
Kerro meille havainnoistasi pihalla ja puutarhassa. On kolme yötä jouluun, vuoden pimein päivä ja kalenterissa eletään sydäntalvea.Ylen meteorologi Matti Huutonen…
Sunnuntaina vietetään talvipäivänseisausta, jolloin päivä on lyhimmillään.Tänään vietetään talvipäivänseisausta. Pohjoisella pallonpuoliskolla aurinko on horisontin yläpuolella lyhimmän aikaa talvipäivänseisauksessa eli tänä…
Kun julkisuudessa päivitellään, kuinka ihmiset märehtivät tunteissaan, päädytään ojasta allikkoon: päivittely on osa samaa ongelmaa, Kujala analysoi.Alkusyksystä Ylellä ja somessa…
Persianlahden ihmeiden viikko: verenpunainen meri Iranissa, lunta Saudi-Arabiassa | Uutisia lyhyesti
Hormuzin saarella on päästy ihmettelemään verenpunaisena hohkaavaa merivettä, kun rankkasateet ovat myllänneet rantojen maaperää.Tämänviikkoiset rankkasateet Iranin Hormuzin saarella ovat saaneet…
Puretun Kurunkosken padon yläpuolella on useita kymmeniä kilometrejä pienempiä jokia, joissa lohikalojen lisääntyminen on mahdollista.Koko Hiitolanjoen vesistö virtaa nyt padoista…
Nuori Essi Hellén pääsi Costa Ricaan unelmareissulle opiskelukavereiden kanssa. Kotiinpaluusta tulikin kauhutarina, joka saa naisen sykkeen edelleen nousemaan.Elämäni moka -juttusarjassa…

