Tekijä: Henkilökunta
Esitutkintaan päätyi 54 rikosasiaa, mikä on selvästi enemmän kuin edellisvuonna. Metsähallitus pelkää törkeiden tapausten jäävän pimentoon.Metsähallituksen erätarkastajat tavoittivat viime vuoden…
Nyt minä ymmärrän, mitä pieni koirani yritti kertoa minulle, mietti Erva Niittyvuopio kuulleessaan elämänsä suurimmat uutiset.Hänen rinnastaan oli löytynyt kasvain.…
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla. 2026-01-taustanvaihto Toteutus vaatii toimiakseen JavaScriptin. Nikotiinipussien käyttö on yleistynyt viime vuosina…
Pohjois-Savon hyvinvointialueen tutkijaryhmä on selvittänyt ensimmäisenä Suomessa, kuinka paljon lääkehoidon virheet vievät terveydenhuollon aikaa ja rahaa vuositasolla.Tutkimuksen mukaan pelkästään Pohjois-Savossa…
Pelastakaa Lapset katsoi, että 50 vuotta vanhan rock-levyn kansikuva seksualisoi lasta, eikä sen pitäisi olla esillä suomenkielisessä Wikipediassa.Scorpionsin 50 vuotta…
Koulussa luodaan pohja suhteellemme eläimiin. Oppikirjoissa painottuu kovin keskeisesti vain se, mitä hyötyä eläimestä on, Rönkä kirjoittaa.Mistä kumpuavat termit hyötyeläin,…
Vähemmän koulutetut miehet osallistuvat heikoimmin, vaikka juuri heillä positiivisten testien osuus on muita korkeampi.Suomalaiset osallistuvat valtakunnallisiin syöpäseulontoihin melko tunnollisesti. Ainoastaan…
Romanian viisukappaleen esittää naispuolinen laulaja, mutta se ei ole estänyt brittimediaa tuomitsemasta kappaletta naisvihamieliseksi ja vastuuttomaksi.Romanian viisukappale on joutunut Isossa-Britanniassa…
Maailmalla Tampereen maine kuvauspaikkana on hyvä. Seuraava kansainvälinen tuotanto kuvataan kaupungissa tänä vuonna.Tampereella kuvattu Hollywood-elokuva Over Your Dead Body saa…
Maanjäristykset ovat tyypillisiä Kouvolan alueella, ja ne ovat vaarattomia.Kouvolassa on rekisteröity uusi maanjäristys perjantai-iltapäivän aikana, kertoo seismologi Jari Korström Helsingin…

