Tekijä: Henkilökunta
Vedenpinta on noussut tavallista aikaisemmin tavallista korkeammalle. Nousun odotetaan saavuttavan huippunsa viikon kuluttua toukokuun puolivälissä. Vedenpinnan nousu näkyy selvästi Mika…
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue vaarantaa kaupungin mukaan oikeuden työttömien lakisääteisiin palveluihin, ja samalla kunnan omat kustannukset nousevat.Hanna Holopainen, Essi Puuri7.5. 18:32•Päivitetty 7:56Ylivieskassa…
Uudet aikarajat vaikeuttavat poliittisia työtaisteluja. Uhkana ovat myös entistä suuremmat hyvityssakot.Uudet säädökset tekevät lopun pitkistä poliittisista lakoista.Eduskunta hyväksyi tänään keskiviikkona…
Ilmoitus johti usean yksikön tehtävään. Poliisin mukaan ilmoitus oli perätön. 7.5. 18:40•Päivitetty 7.5. 19:06Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jossa hätäkeskukseen…
Äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia on laskettu Siikajoella tänä keväänä ennätysmäärä. Kiljuhanhet levähtävät Perämeren rannikolla matkallaan Pohjois-Norjaan.Äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia on laskettu Siikajoella…
Hidas jäähtyminen, polttoaineessa olleet irto-osat ja useat muut seikat ovat viivästyttäneet OL3-reaktorin huoltoa tuplasti suunnitellusta. Sähköstä ei kuitenkaan pitäisi tulla…
Valtioneuvosto käyttäisi ensimmäistä kertaa valtaa ympäristoluvituksen nopeuttamisessa. Lainsäädäntöä asiasta ei silti vielä ole. Pasi Peiponen, Päivi LakkaMahdollisen TNT-räjähdetehtaan ympäristöluvitus voidaan…
Teknologia-alan yrityksiin on kuitenkin palannut tulevaisuuden uskoa. Alalla moni odottaa tilauksia tipahtelevan lisää syksymmällä.Virpi Hukkanen, Antti ParvialaVientiteollisuuden tulevaisuuden odotukset ovat…
Helsingin Uimastadionilla koulutetaan parhaillaan henkilökuntaa sunnuntaina alkavaa kautta varten.Anna Horppu, Olli-Pekka KursiAsiakkaiden on varauduttava tavanomaista viileämpään veteen Helsingin Uimastadionilla, joka…
Suojelupoliisin ylitarkastaja on pidätetty virasta virkarikosepäilyn vuoksi. Myös supon entisen päällikön Antti Pelttarin toimintaa selvitetään. Jyrki Hara, Kristiina Tolkki13:13•Päivitetty 13:59Pääministeri…