Tekijä: Henkilökunta
Kuollut norppa löytyi alueelta, jossa on tähän vuoden aikaan laillista kalastaa kyseisellä verkolla.Savonlinnan Pihlajavedeltä löydettiin kuhaverkkoon kuollut norppa perjantaina 27.…
Ympäristöministeriö on aloittanut lainvalmistelun, jossa Itäisen Suomenlahden kansallispuisto laajenisi merialueille.Ympäristöministeriö haluaa laajentaa Itäisen Suomenlahden kansallispuistoa merialueille. Nykyiseen kansallispuistoon kuuluu Itäisen…
Helen ja Fingrid rakentavat Helsingin kantakaupunkiin ennätyksellisen tehokkaan sähkölinjan.Kaapelia tarvitaan kaukolämmön ja laivaliikenteen sähköistämiseen.Kirkkonummella vastaavat kaapelit ovat herättäneet huolta niiden…
Raakuille ja kalataloudelle on aiheutunut vahinkoa arviolta noin 2,2 miljoonan euron edestä.Suomussalmen Hukkajoen raakkutuhon esitutkinta on valmistunut. Vahinkojen arvoksi arvioidaan…
Uuden musiikin kilpailu (UMK) tavoitti hieman yli 2,5 miljoonaa suomalaista.Lähetystä seurasi esityspäivänä televisiosta Finnpanelin mukaan keskimäärin 1,8 miljoonaa katsojaa. Lähetystä…
Kiinnipitoaika jatkuu aina elokuun 19. päivään saakka.Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa tänään koko maassa, kertoo Suomen Kennelliitto.Kiinnipitoaika jatkuu aina elokuun…
Linda Lampenius ja Pete Parkkonen voittivat odotetusti Uuden Musiikin Kilpailun kappaleella Liekinheitin. Lopulta voitto oli ylivoimainen, sillä kaksikko sai yleisöltä…
UMK:n kenraaliharjoitus alkaa pian Tampereella – hyppää mukaan jännittävään finaalipäivään | Uutiset
UMK-finalistit Lampenius ja Parkkonen: Lähdemme Euroviisuihin, jos voitammeUMK-kilpailijat Linda Lampenius ja Pete Parkkonen aikovat lähteä Wienin Euroviisuihin, mikäli voitto tämän…
Yhtäjaksoinen torjunta on jatkunut jo toista vuotta. Osa rottien piiloista on torilla ja osa toria ympäröivissä kiinteistöissä.Kuopion torilla on sitkeä…
Sekä norovirus että influenssa ovat kaataneet hyväkuntoisia perusterveitäkin hyvin heikkoon kuntoon.Nyt eletään monien tartuntatautien huippukautta. Yle kertoi keskiviikkona, että norovirusta…

