Mika Likander pysähtyi auttamaan ojaan ajanutta autoilijaa. Siitä käynnistyi onneton tapahtumaketju, jonka vuoksi kolme ihmistä kuljetettiin sairaalaan.
Maria Bonnor,
Milla Asikainen
Pieksämäellä sattui torstai-iltana ketjukolari, joka katkaisi liikenteen useaksi tunniksi.
Yksi kolarin osallisista oli Pieksämäen suuntaan matkalla ollut Mika Likander. Hän pysähtyi auttamaan kuskia, joka oli ajanut ojaan viereisellä kaistalla.
Likander ja kaksi muuta autoilijaa auttoivat kuljettajan irti turvavöistä ja ulos katolleen kääntyneestä autosta. Hän tuli lämmittelemään Likanderin autoon siksi aikaa, että paikalle saataisiin apua.
Likander kytki hätävilkut päälle. Pian hän kuuli räpsähdyksen.
– Vasemmalta puolelta meni auto ohi ja vei minun sivupeilini. Siitä meni pari–kolme sekuntia, niin kuului pamaus.
Takaa tullut auto törmäsi Likanderin auton perään ja pyöräytti sen ympäri niin, että auto kääntyi 180 astetta.
Apukuljettajan paikalla lämmitellyttä kuski satutti päänsä ja niskansa. Myös Likander vietiin Mikkelin keskussairaalaan jatkotutkimuksia varten. Omien sanojen mukaan hänellä havaittiin aivotärähdys ja pintaruhjeita.
Auto vaurioitui törmäyksessä lunastuskuntoon.
– Suurimmilta ihmisvahingoilta vältyttiin, se on pääasia. Ainekset oli paljon pahempaankin. Haluan välittää sellaista viestiä, että silmät auki ja varovaisuutta tuolla liikenteessä.
Yle on vahvistanut Likanderin kertomuksen poliisilta.
Poliisi kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen, nimikkeenä on liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Likanderin sivupeilin vienyt autoilija jatkoi matkaansa, mutta poliisi tavoitti hänet myöhemmin puhelimitse.
Poliisin mukaan Likanderin perään ajanut auto joutui tekemään hätäväistön, koska havaitsi Likanderin auton niin myöhään.
”Siinä kohtaa kiire pois”
Jos autoilija havaitsee onnettomuuden, on nopeutta heti hidastettava. Onnettomuuspaikalla voi olla myös jalkaisin liikkuvia ihmisiä, muistuttaa palomestari Jarno Laikola Etelä-Savon pelastuslaitokselta.
– Jos nopeutta on reilusti, kuljettaja ei ehdi tai pysty reagoimaan yllättäviin tilanteisiin.
Oleellista on pysähtyä auttamaan onnettomuuteen tai hätään joutuneita. Näin ohjeistavat sekä tieliikenne- että pelastuslaki.
– Siinä kohtaa pitäisi jättää oma kiire pois. Ei pitäisi olla mitään niin tärkeää asiaa, etteikö kerkeä pysähtyä auttamaan tai ainakin tarkistamaan, mikä tilanne on, Laikala sanoo.
Palomestarin mukaan on turha murehtia sitä, osaako toimia onnettomuuspaikalla oikein.
– Ammattitaitoiset hätäkeskuspäivystäjät pystyvät antamaan todella hyviä ohjeita puhelimen välityksellä.