maanantai, 8 heinäkuun

Jopa 70 prosenttia työsuhdepyöristä on sähköavusteisia. Skuutit ja sähköpyörät nostavat nopeuksia pyöräteillä.

Hyvinkääläisen Minna Sirkiän kuusihenkinen perhe luopui autosta epäonnistuneiden autokauppojen jälkeen. Perheen nuorin, 2-vuotias Nuutti, karauttaa pihaan pienellä potkupyörällä.

Yhteensä perheellä on käytössä tai odottamassa sellaista yhteensä viisitoista erilaista pyörää.

Auto vuokrataan määräajaksi esimerkiksi lomamatkoille, Minna Sirkiä kertoo.

Sirkiän perhe voi liikkua teillä esimerkiksi potkupyörällä, sähköisellä pitkäpyörällä tai ihan tavallisella polkupyörällä.

Pyöräteillä on meneillään muutos kohti nopeampaa sähköistä liikennettä, joka pitää huomioida liikennesuunnittelussa tulevaisuudessa.

Arvioiden mukaan jo 100 000 suomalaista kuuluu polkupyöräedun piiriin. Hankituista pyöristä jopa 70 prosenttia on sähköavusteisia polkupyöriä.

Työkseen kestävää liikennesuunnittelua tekevä Sirkiä sanoo, että katutilaa pitää tulevaisuudessa ajatella uusiksi.

– Nyt autot vievät katutilasta 80 prosenttia. Lopusta tilasta taistelevat sitten erilaiset pyöräilijät, skuutit, juoksijat, koiranulkoiluttajat, eri-ikäiset lapset ja rollaattorilla liikkujat.

Sirkiän mielestä jalkakäytävällä pitää selkeästi erottaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden omat kaistat. Myös suojatiealueet, joissa eri liikkumismuodot kohtaavat, pitää olla avoimet ja turvalliset, Sirkiä sanoo.

Tarvitsevatko sähköpotkulautailijat uudenlaisen kypärän?

Skuutit ja sähköpyörät nostavat nopeuksia pyöräteillä.

Tielläliikkujien pitää hallita paremmin itseään koskevat liikennesäännöt, sanoo liikenneturvallisuustutkija Arja Holopainen Onnettomuustietoinstituutista.

Skuutteja koskevaa lainsäädäntöä pohditaan parhaillaan liikenne- ja viestintäministeriössä.

Holopainen toivoo, että lainsäädännöllä selkeytetään kaikkien skuuttien rinnastaminen polkupyöriin. Lisäksi kypärän käyttö, päihtyneenä ajaminen ja skuutin pysäköinti pitäisi lainsäädännöllä tarkentaa, hän sanoo.

– Skuuttien kanssa tapahtuneissa vakavissa onnettomuuksissa tapahtuu päävammojen lisäksi myös kasvovammoja. Olisi tärkeää tutkia, riittääkö skuuttailijoille pyöräilykypärä, vai tarvitaanko uudenlaista kypärää, Holopainen sanoo.

Sähköistyminen kasvattaa kohtaamisnopeuksia

Minna Sirkiä on havainnut tilanne- ja kohtaamisnopeuksien kasvaneen sähköisten liikkumisvälineiden yleistyessä. Turvallisuutta lisää ajonopeuden hiljentäminen ja se, että väistämissäännöt ovat selkeät.

Äänimerkkiä hän toivoo nopeammin ajavilta hyvissä ajoin, eikä vasta silloin kun ollaan ohittamassa.

Liikenneturvallisuustutkija Arja Holopainen sanoo, että sähköiset menopelit eroavat muista nopeudella, ketteryydellä ja hiljaisuudella. Se luo liikenteeseen yllättäviä tilanteita, jotka voivat heikentää liikenneturvallisuutta.

Holopaisen mukaan on tutkimusnäyttöä siitä, että mitä nopeammin autoilija ajaa, sitä huonommin ollaan valmiita pysähtymään, vaikka se omiin velvollisuuksiin kuuluisi.

– Tutkimusnäytön voinee yleistää myös muihin tienkäyttäjiin.

Sirkiä sanookin, että kaikista tärkein asia liikenteessä on asenne.

– Jos tekee pienen virheen, niin ei se maailmaa kaada. Tärkeintä olisi, että huomioi muut tielläliikkujat, vaikka mokaisikin.

Jaa.
Exit mobile version