Heinäkuussa 2017 Jämsän Vuorisjärven Iltarasteilla suunnistanut Johanna Hakola otti valokuvan kisan kuudennesta rastista.
Kartalle merkittyä lähdettä varjostivat korkeat lehtipuut ja pienet kuusentaimet.
Muutamaa vuotta myöhemmin Hakola halusi käydä lähteellä uudelleen. Lähde – tai se, mitä siitä oli jäljellä – löytyi hakkuualueen reunalta kaatuneiden puunrunkojen keskeltä.
Hakola jäi miettimään, onko lähteen ympäristössä toimittu sääntöjen mukaan. Tänä kesänä hän kysyi asiaa Metsäkeskuksesta.
Metsälakia valvova Metsäkeskus selvittää nyt, onko alueen käsittelyssä rikottu lakia.
Hakkuualueella on PEFC-sertifikaatti, jonka mukaan pienveden ympäristöön pitäisi jättää keskimäärin vähintään 10 metrin suojavyöhyke.
Suojavyöhyke puuttuu laista
Luonnontilaisia tai sen kaltaisia pienvesiä suojelee metsälain lisäksi vesilaki. Kumpikaan niistä ei määrää herkille pienvesille mitään metrimääräistä suojavyöhykettä.
Metsälaki vaatii säilyttämään elinympäristön ominaispiirteet ja vesilaki kieltää luonnontilan heikentämisen.
Pienvedet huomioidaan lisäksi metsänhoidon suosituksissa ja sertifikaateissa – ainakin paperilla.
Käytännössä pienvesiä ja niiden elinympäristöjä joutuu metsätalouden runnomiksi ympäri Suomen, kuten kävi tälle lähteelle Kiteellä.
Syitä tuholle voi olla useita. Jos pienvesi ei näy kartassa, sen voi hakata vahingossa. Kuvan lähde ja noro jyrättiin Etelä-Pohjanmaalla.
Hakkuusuunnitelma laaditaan usein tietokoneen ääressä ilman maastotarkistuksia. Ehkä tämä lähde Parikkalassa unohtui suunnittelussa?
Lait suojaavat myös kartalta puuttuvia luonnontilaisia pienvesiä.
Luonnontilaisen kaltaisen lähteen tunnistamista on kohtuutonta vaatia metsäkoneen kuljettajalta, sillä usein tunnistukseen tarvitaan avuksi biologi. Kuvan tuhottu lähde-elinympäristö löytyi Eurasta.
Toisinaan kyseessä voi olla myös välinpitämättömyys tai halu ottaa puustosta kaikki hyöty irti. Ilomantsissa lähteen ympäristöön ei jätetty suojaavaa puustoa.
Kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa siitä, miten paljon tuhoa tapahtuu.
Mahdoton valvontatehtävä
Vesilakia valvovat ely-keskukset.
Esimerkiksi Keski-Suomen ely-keskukseen tulee vuosittain vain muutamia ilmoituksia mahdollisesta vesilain rikkomisesta metsänkäsittelyssä.
Ely-keskuksen ylitarkastaja Heikki Kurtti arvioi, että tapauksia on todellisuudessa paljon enemmän.
– Näiden valvontahan on käytännössä mahdotonta. Tavalla tai toisella pitäisi pystyä panostamaan ennakkovalvontaan, hän sanoo.
Jälkikäteen pienveden luonnontilaisuutta ennen hakkuita on vaikea arvioida. Kuvassa esimerkki Lemiltä.
Seurauksia tulee vain harvoin
Pienvedet ovat useille lajeille tärkeitä elinympäristöjä. Ne ovat myös osa metsäluonnon hupenevaa monimuotoisuutta.
– Pienvesien määrä on vuosien saatossa vähentynyt merkittävästi. Jos ne tuhoutuvat, niiden luontoarvoja on vaikea saada enää takaisin, sanoo Kurtti.
Pelkästään Keski-Suomessa metsää hakataan joka vuosi keskimäärin 10–15 kartalle merkityn lähteen ympäristössä.
Tieto mahdollisesta vesilain rikkomisesta tulee elylle usein vasta sitten, kun vahinko on jo tapahtunut. Lähteelle kävi huonosti myös Juupajoella.
Keski-Suomessa on tällä hetkellä 95 hakkuuaukkoa, joilla on tiedossa oleva lähde, mutta elyssä vain kaksi vesilain valvojaa.
Valtaosa lähteistä ja noroista puuttuu kartoilta. Jämsässä lähteiköstä tuli mutavelliä siitä huolimatta, että se oli merkitty karttaan.
– Jos ilmoitus ei tule välittömästi tapahtuneen jälkeen, niin voi olla, että asia ei ikinä etene poliisitutkintaan, Kurtti sanoo.
Vanhenemisaika vesilain rikkomuksissa on kaksi vuotta.
Myös Jämsän lähteen runtelija pääsee kuin koira veräjästä: mahdollinen vesilain rikkomus on jo ehtinyt vanhentua.
Kuvat metsätalouden tuhoamista lähteistä ja noroista on saatu ely-keskuksista ja pienvesiasiantuntijoilta ympäri Suomen.
