Ebolaviruksen levinneisyyden todellista laajuutta ei tällä hetkellä tiedetä.
Ebolavirus saattaa levitä Itä-Afrikassa aiemmin luultua nopeammin, Britannian yleisradioyhtiö BBC sanoo.
Kongon demokraattisessa tasavallassa on todettu lyhyessä ajassa 131 epäiltyä ebolakuolemaa ja 513 epäiltyä tartuntaa.
Imperial Collegessa Lontoossa toimiva tartuntatautien tutkimuskeskus kertoo sen tekemän selvityksen viittaavan huomattavaan alidiagnosointiin.
Maailman terveysjärjestön WHO:n kanssa yhteistyötä tekevän tutkimuskeskuksen mukaan ebolatapauksia saattaa olla jo yli tuhat. Taudin levinneisyyden todellista laajuutta ei tällä hetkellä tiedetä.
Maailman terveysjärjestö WHO julisti viimeisimmän ebolaepidemian kansainvälistä huolta aiheuttavaksi kansanterveysuhaksi sunnuntaina.
Tänään tiistaina WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi olevansa syvästi huolissaan ebolaepidemian leviämisnopeudesta ja laajuudesta.
Nykyisen epidemian aiheuttaa Bundibugyo-virus, johon ei ole rokotetta eikä lääkettä.
WHO:n mukaan testien puute hidastaa taistelua uutta epidemiaa vastaan.
Kongon demokraattiseen tasavaltaan odotetaan tiistaina saapuvaksi kuuden tonnin edestä tarvikkeita, jotka sisältävät suojavarusteita ja näytteidenottovälineitä etulinjassa työskenteleville.

