Olo saunan tai kylmäuinnin jälkeen on usein rentoutunut. Aktiviteettien pitkäaikaisista terveyshyödyistä ei silti ole varmuutta.
Talvikuukausina moni intoutuu rentoutumaan saunan lämmössä tai virkistäytymään kylmäuinnin parissa.
Sosiaalisessa mediassa kummankin aktiviteetin terveysvaikutuksista liikkuu runsaasti väitteitä.
Altistuksen kuumalle ja kylmälle väitetään muun muassa vahvistavan vastustuskykyä, polttavan rasvaa, helpottavan nivelkipuja ja kohentavan mielialaa.
Britannian yleisradio BBC selvitti suomaistenkin suosimien talviaktiviteettien todellisia terveysvaikutuksia.
Nykyisten tutkimustulosten valossa tiedetään, että kuuma ja kylmä altistus aiheuttaa kehossa pientä stressiä, joka saattaa laukaista sopeutumis- tai suojareaktioita.
Totuus aktiviteettien pitkäaikaisisita terveyshyödyistä on kuitenkin monisyisempi, BBC kirjoittaa.
Pitkäaikainen terveysvaikutus vai psykologinen hyöty?
Saunan jälkeen olo tuntuu usein rennommalta ja kivutkin voivat hetkellisesti helpottaa.
Aktiviteetilla on siis ehdottomasti joitain terveyshyötyjä, toteaa Heather Massey, joka toimii Portsmouthin yliopiston äärimmäisten olosuhteiden ja fysiologian apulaisprofessorina.
– Mutta kysymys kuuluu, onko kyseessä pitkäaikainen terveyshyöty vai enemmänkin psykologinen vaikutus, hän sanoo BBC:lle.
Viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että toistuva altistuminen kuumuudelle voi myös vaikuttaa myönteisesti esimerkiksi insuliinitasapainoon ja verenpaineeseen.
Masseyn mukaan tutkijat ovatkin aikeissa selvittää, voisiko saunomisesta olla hyötyä kroonisia sairauksia sairastaville.
Toistaiseksi luotettavaa tutkimusnäyttöä saunan terveyshyödyistä on kuitenkin vain vähän, hän painottaa.
Sosiaalisuus vähentää stressiä
Massey arvioi BBC:lle myös kylmäuinnin vaikutuksia, todeten siihen liittyvän useita terveydelle hyödyllisiä aspekteja: kylmäuinti sisältää liikuntaa ja tapahtuu usein luonnon helmassa yhdessä muiden kanssa.
Tutkijan mukaan onkin vaikea sanoa, ovatko kylmäuinnin positiiviset vaikutukset seurausta itse kylmästä vedestä vai juuri näistä muista tekijöistä.
Vaikka saunomisen ja kylmäuinnin ei siis toistaiseksi voida sanoa olevan varmoja teitä parempaan terveyteen, voivat ne silti tuoda elämään paljon positiivista: hyvää oloa, aikaa luonnossa ja sosiaalista kanssakäymistä.
Tärkeintä on löytää itselleen mieluisa harrastus, jota voi tehdä säännöllisesti ja mielellään yhdessä muiden kanssa, Massey toteaa BBC:lle.
– Ystäväpiirin rakentaminen yhteisen tekemisen ympärille voi myös helpottaa psyykkistä stressiä, hän sanoo.

