sunnuntai, 6 lokakuun

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lähetti maanantaina avoimen kirjeen demokraattipoliitikoille.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on maanantaina lähettänyt avoimen kirjeen kesälomiltaan Washingtoniin palanneille demokraattipoliitikoille.

Kirjeessään Biden kertoo olevansa edelleen täysin sitoutunut presidenttikampanjaansa ja kehottaa kongressin demokraatteja ”lopettamaan draaman” hänen ympärillään.

Bidenin kannatusluvut romahtivat Yhdysvalloissa kesäkuun lopulla järjestetyn vaaliväittelyn jälkeen, jossa tämä esiintyi huomattavasti vastaehdokastaan Donald Trumpia vaisummin.

Tänä vuonna 82 vuotta täyttävä presidentti vaikutti väittelyn aikana väsyneeltä ja poissaolevalta. Biden on itse kertonut sairastuneensa väittelyn kynnyksellä vaikeaan flunssaan ja todennut olevansa kykenevä jatkamaan kampanjaansa.

Väittelyn jälkeen demokraattileiristä on ryhdytty enenevissä määrin epäilemään Bidenin kykyä voittaa Trump ja edellytyksiä jatkaa presidenttinä nelivuotisen jatkokauden ajan.

Maanantaina julkaisemassaan kirjeessä Biden toteaa olevansa tietoinen ihmisten kantamasta huolesta. Samalla hän kuitenkin vakuuttaa, ettei hän asettuisi vaaleissa ehdolle, jos ei hän tietäisi pystyvänsä voittamaan Trumpin.

Presidentti kertoo käyneensä pitkät ja perustavanlaatuiset keskustelut demokraattipuolueen johtajien kanssa.

– Äänestäjät päättävät yksin presidenttiehdokkaastaan. Asiantuntijat, lahjoittajat tai lehdistö taas eivät, Biden kirjoittaa.

Biden perusteli kirjoitustaan aamutelevisiossa

Hetkeä kirjeen julkaisemisen jälkeen Biden osallistui puhelinhaastatteluun yhdysvaltalaisen MSNBC-kanavan aamuohjelmassa.

Haastattelun aikana presidentti keskittyi jälleen kerran laannuttamaan hänen ympärillään vellovaa kriisiä. Biden esimerkiksi vakuutti useaan otteeseen olevansa kunnossa ja olevansa varma siitä, että hän on yhä demokraattiäänestäjien suosikki puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Biden kertoi olevansa turhautunut siihen, että niin monet korkea-arvoiset demokraatit yrittävät painostaa häntä vetäytymään vaaleista.

– En välitä siitä, mitä kyseiset ”isot nimet” ajattelevat.

– Tosiasia on se, etten minä ole lähtemässä mihikään. En olisi ehdolla, jos en olisi täysin varma siitä, että olen paras ehdokas Donald Trumpin voittamiseksi.

Presidentti kehotti kaikkia hänen ehdokkuuttaan vastustavia haastamaan hänet elokuun puoluekokouksessa, jossa demokraatit päättävät virallisesti ehdokkaastaan.

Haastattelun aikana Bidenilta kysyttiin, miten hän aikoo varmistaa sen, ettei kesäkuun vaaliväittelyn kaltainen fiasko toistu.

– Katsokaa minun uraani. Sen kaltaisia iltoja ei montaa löydy.

Lähde: Reuters

Jaa.
Exit mobile version