sunnuntai, 27 lokakuun

Evo Moralesin mukaan hänen autonkuljettajansa haavoittui ammuskelussa.

Boliviassa maan entinen presidentti Evo Morales kertoo joutuneensa sunnuntaina aseellisen hyökkäyksen kohteeksi.

Moralesin mukaan hyökkäys kohdistui hänen ajoneuvoonsa Cochabamban kaupungissa, kun hän oli matkalla radiohaastatteluun.

Entinen presidentti on julkaissut Facebook-tilillään videon, joka on kuvattu liikkuvasta autosta. Videolla hän istuu etumatkustajan paikalla, ja tuulilasissa näkyy ainakin kaksi luodinreikää.

Asiasta raportoiva uutistoimisto Reuters eikä Yle ole kyennyt itsenäisesti varmistamaan videon aitoutta.

Moralesin mukaan autonkuljettaja haavoittui ammuskelussa.

– Autossa, jolla saavuin, on 14 luodinreikää, entinen presidentti kertoo.

Hän lisäsi uskovansa, että isku oli suunniteltu ja sen tarkoituksena oli hänen tappamisensa.

Talouskriisin vaivaamassa Boliviassa poliittiset jännitteet ovat viime aikoina lisääntyneet maan entisen johtajan kannattajien, sekä nykyisen presidentin Luis Arcen hallituksen välillä.

Lähteet: Reuters, AFP

Jaa.
Exit mobile version