lauantai, 5 lokakuun

Faragen johtama Reform UK -puolue söi erityisesti konservatiivien kannatusta. Parlamenttiin päässyt Farage valmistautuu jo seuraaviin taistoihin.

Työväenpuolueen vaalivoiton rinnalla yhdeksi Britannian vaalien voittajaksi nousee euroskeptisen ja oikeistopopulistisen Reform UK -puolueen johtaja Nigel Farage.

Farage on tavoitellut parlamenttipaikkaa aiemmin jo seitsemän kertaa ja nyt onnisti. Tällä kertaa hänen puolueelleen heltisi paikkoja tämänhetkisen tiedon mukaan neljä, mutta luku saattaa vielä kasvaa.

Äänisaalis on joka tapauksessa vaikuttava. Kun suurin osa äänistä oli laskettu, Reform UK oli kerännyt noin 14 prosentin kannatuksen ja yli neljä miljoonaa ääntä.

Se on enemmän kuin liberaalidemokraateilla, jotka kuitenkin ovat saamassa yli 70 paikkaa.

Britannian vaalijärjestelmässä vaalipiirissä eniten ääniä saanut ehdokas valitaan ja Faragen puolue jäi lukuisissa vaalipiireissä toiseksi, vaikka ääniä tuli paljon. Britanniassa on arvioitu, että nimenomaan Faragen kampanja vetosi tyytymättömiin konservatiiviäänestäjiin.

Vaalimatematiikka siivitti työväenpuoluetta vaalivoittoon varsin pienellä kannatuksen lisäyksellä, kun Reform UK vei konservatiivien ääniä. Työväenpuolue sai yli 400 paikkaa parlamentista. Guardian-lehden vaaliseurannan mukaan työväenpuolueen ääniosuus kasvoi vain vajaat kaksi prosenttiyksikköä noin 34 prosenttiin, mutta se toi yli 200 lisäpaikkaa.

Maahanmuutto iso teema kampanjassa

Farage teki maahanmuutosta ja erityisesti Ranskasta veneillä tulevista kolmansien maiden siirtolaisista ison vaaliteeman. Sosiaalisessa mediassa Farage on näkynyt Englannin kanaalin rannalla raportoimassa Ranskasta tulevista veneistä.

Hän arvosteli kärkevästi Rishi Sunakin konservatiiveja saamattomuudesta ja lupasi, että kaikki muu paitsi aivan välttämätön maahanmuutto pysäytetään.

Populistisen pelikirjan mukaan hän kampanjoi myös niin sanottua eliittiä vastaan.

Mielipidemittausten mukaan enemmistö briteistä ei pidä brexitiä oikeana ratkaisuna. Tiukan linjan EU-eron kannattajat ovat kuitenkin pettyneitä tapaan, jolla konservatiivit lopulta sen hoitivat. Farage syytti kampanjassaan konservatiiveja petturuudesta.

Vaaliyönä Farage puhui jo seuraavista vaaleista ja sanoi, että tämä on vasta alkua.

Financial Times -lehden kommentaattori Gideon Rachman pohti onko Britannia Ranskan tiellä. Siellä oikeistopopulistinen Kansallinen liittouma nousi suurimmaksi puolueeksi parlamenttivaalien ensimmäisellä kierrokselle vajaa viikko sitten.

Voitonjuhlassaan Farage sanoi, että tavoitteena on nyt rakentaa laaja joukkoliike, joka voisi olla iso tekijä seuraavissa vaaleissa. Faragen mukaan työväenpuolueen vaalivoitto tuli protestina konservatiiveja vastaan, mutta puolue ei innosta äänestäjiä.

Britannian vaalien jälkeistä tilannetta voi seurata tästä.

Juttua korjattu 5.7.2024 klo 9:07. Kansallinen rintama muutettu Kansalliseksi liittoumaksi.

Juttua päivitetty 5.7.2024 klo 9:50. uusilla luvuilla.

Juttua päivitetty 5.7.2024 klo 10:05. uusilla luvuilla.

Jaa.
Exit mobile version