torstai, 24 lokakuun

Kiina ja Venäjä haluavat luoda geopoliittisen vastavoiman Yhdysvalloille. Muille osallistujille kyse on lähinnä omien kansallisten taloudellisten etujensa ajamisesta.

Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian professori Jari Eloranta pitää Brics-maiden oman finanssijärjestelmän suurimpana ongelmana valtioiden välisen luottamuksen puuttumista. Eloranta arvioi tilannetta Ylen aamulähetyksissä.

– Monet näistä valtioista ovat hyvin epädemokraattisia. Niiden salailun periaatteet hankaloittavat tämänkaltaisen järjestelmän pystyttämistä.

Brics-yhteisöllä tarkoitetaan alun perin Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan muodostamaa kehittyvien talouksien liittoa. Tänä vuonna siihen liittyivät mukaan myös Egypti, Etiopia, Iran ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat.

Maat kokoontuvat tänään tiistaina Venäjän Kazanissa. Brics-huippukokous on suurin kansainvälinen kokous Venäjällä sitten helmikuun 2022.

Agendalla dedollarisaatio

Erityisesti Kiina ja Venäjä haluavat korostaa Bricsiä geopoliittisena vaihtoehtona Yhdysvalloille ja G7-ryhmittymälle, sanoo Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.

Toisaalta taas monet muut osallistujat näkevät yhteisön ensisijaisesti investointi- ja kauppamahdollisuuksien sekä teknologiavaihdon kenttänä.

Kokouksen asialistalla on pohtia dedollarisaatiota eli irtautumista dollaripohjaisesta kaupankäynnistä. Teivo Teivainen sanoo, että erilaiset kehityshankkeet ovat pieniä askelia kohti vaihtoehtoisia maksujärjestelmiä.

– Dollarin syrjäyttävään vaihtoehtoiseen valuuttaan ei tällä hetkellä usko juuri kukaan, mutta kyllä uusi järjestelmä nakertaisi dollarin asemaa maailmantaloudessa – ja sitä myötä myös Yhdysvaltojen roolia, Teivainen linjaa.

Taloudellisesti Brics-joukon veturi on Kiina, jonka talous on jo yli 70 prosenttia maiden yhteenlasketusta taloudesta.

– Kiinan valuutta on voimakkaasti manipuloitu, ja sen uskottavuus kansainvälisenä vaihtovaluuttana olisi varmasti ainakin toistaiseksi aika heikko, arvioi Eloranta.

Toisaalta hän huomauttaa, että Kiina vaikutusvalta maailmanmarkkinoilla on suuri. Lisäksi Kiina on sijoittanut aggressiivisesti pääomia globaaliin etelään, mikä antaa sille lisää poliittista vipuvartta.

Jaa.
Exit mobile version