maanantai, 21 lokakuun

Asiakkaat ympäri maata valittavat sähköverkkoyhtiöstä, joka viivyttelee uusien liittymien kanssa. Backmanille Caruna ilmoitti heinäkuussa, että sähköliittymä tulee ensi kesänä.

Merja Siirilä,

Marcus Lillkvist

Simon Backman rakentaa omakotitaloa Närpiössä Pohjanmaalla. Työmaalla ei ole vielä sähköä.

Backman otti suunnitteluvaiheessa toukokuussa yhteyttä Carunaan, jolla on monopoli sähköliittymissä Närpiössä.

– Olin kuullut, että tämä vie kaksi–kolme kuukautta. Ajattelimme, että sataprosenttisella varmuudella meillä olisi sähköliittymä ennen talvea, hän kertoo Svenska Ylelle.

Backmanin on käynnistettävä generaattori aina, kun tarvitaan virtaa lampuille, sahoille, latureille ja lämmittimille. Sen jatkuva käyttö maksaisi 2 000 euroa kuukaudessa.

Heinäkuussa Carunasta kerrottiin, että sähköliittymän saaminen kestäisi ensi kesään eli kaikkiaan neljätoista kuukautta.

– Caruna käyttää hyväkseen monopoliasemaansa. Poliittisten päättäjien pitäisi puuttua tällaisiin huijarifirmoihin, sanoo Backman.

Moni muukin odottaa sähköä Närpiössä

Anton Snickars perheineen haluaa rakentaa omakotitalon Norrnäsin kylään Närpiössä. Vaikka lähellä on muitakin sähköliittymiä, liittymän saanti kestää yli vuoden.

– Caruna sanoo, ettei heillä ole rahaa rakentaa enempää liittymiä tänä vuonna, sanoo Snickars.

– Haluaisimme tietää, mihin sähkökeskus sijoitetaan, jotta voimme vetää johdot valmiiksi taloon ja rakentaa perustan. Emme voi tehdä sitä, kun emme saa tietoa. En tiedä, miten ihmeessä meidän pitäisi toimia, sanoo Snickars.

Carunan varatoimitusjohtaja syyttää Energiavirastoa

Vuodenvaihteessa tulee voimaan uusi sääntö siitä, paljonko sähköverkkoyhtiöt voivat veloittaa asiakkailtaan. Kohtuullinen tuotto yhtiön varoille saa olla korkeintaan 7,4 prosenttia.

Asiakkaille tämä merkitsee alempia siirtomaksuja ja sähköverkkoyhtiöille tuoton laskua. Caruna vetoaa juuri tähän selittäessään, miksi sähköliittymää on odotettava kauan.

– Tämä vaikuttaa liikevaihtoomme merkittävästi eli 100 miljoonaa euroa vuodessa ja tarkoittaa sopeutustoimia. Olemme jo tänä vuonna vähentäneet verkkoinvestointeja 60 miljoonalla eurolla, sanoo varatoimitusjohtaja Noora Neilimo-Kontio.

– Rakennamme tänä vuonna 2 500–3 000 uutta liittymää eli eniten kaikista sähköverkkoyhtiöistä Suomessa, Neilimo-Kontio korostaa.

Hän sanoo, että heidän tilaamistaan verkoista rakennetaan tänä vuonna 80–90 prosenttia.

– Valitettavasti on joitain tapauksia, joissa verkkoa pitää kehitettää. Se on syy siihen, että loput eivät voi valmistua tänä vuonna.

Vain Carunasta valituksia

Carunasta on tullut Energiavirastolle kymmeniä valituksia ympäri maata.

– Emme ole saaneet yhtään valitusta muista yhtiöistä. Vain Carunalla on nämä todella pitkät liittymäajat. Kaikki muut rakentavat liittymiä muutamassa kuukaudessa. Se on normaalia, toteaa Energiaviraston johtaja Veli-Pekka Saajo.

Caruna väittää, ettei voi investoida enempää. Me olemme eri mieltä.

Veli-Pekka Saajo, Energiavirasto

Hän ei usko Carunan selityksiä.

– He väittävät, ettei ole varaa investoida enempää. Laskelmiemme mukaan heillä on varaa.

Sähkömarkkinalain mukaan uuden liittymän järjestämiseen saa kulua enintään 24 kuukautta. Saajon mukaan aika koskee teollisuutta. Pientaloihin pitää hänen mukaansa saada sähkö nopeammin eli muutamassa kuukaudessa.

Myös hallitus on herännyt ongelmaan. Sähkömarkkinalakia muutetaan ensi vuonna siten, että odotusaika lyhennetään kuuteen kuukauteen.

Artikkeli on tiivistelmä Yle Österbottenin toimittajan Marcus Lillkvistin artikkelista: Simon Backman bygger hus utan tillgång till el: ”De är lurendrejare”, säger han om Caruna

Jaa.
Exit mobile version