Kulttuuri
Saara Turunen, 42, pohti aiheensa merkityksellisyyttä ennen kirjoittamisen aloittamista. Hän päätti ohittaa kiusaannuttavat ajatukset, sillä teatterintekijänä hän näki tarinassa loistavia…
Ylen ohjelmien hankinnan päällikkö Tarmo Kivikallio sanoo, että Yellow Filmin tuottamissa produktioissa ei ole ilmennyt epäkohtia.Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina laajan…
Suomalainen rakkausrunous on hullaantuvaa, haikeaa ja leikkisää. Vinkkaamme teoksia, joissa rakastutaan ja ihastutaan, mutta koetaan myös eron tuskaa.Tommy Tabermann oli…
Muusikko Jori Hulkkonen, 50, elää unelmaansa.Hän heräilee kymmenen-yhdentoista aikoihin ja käy kahvilla. Iltapäivällä Hulkkonen tekee muutaman tunnin musiikkia, ja käy…
Laatuaan ensimmäinen Jarkko Sipilä -palkinto myönnettiin Tuomas Rimpiläiselle, Jesse Mäntysalolle ja Mari Jäntille äärioikeistolaista terrorismia koskevasta juttusarjasta. Juttusarja julkaistiin Ylellä…
Vaikka Alma Pöysti ei kisaa pääosa-Jussista roolistaan Kuolleissa lehdissä, hän on varmasti punaisen maton kuvatuimpia näyttelijöitä, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa.Jonni…
Kaija Saariahon ja Sofi Oksasen Innocence-ooppera on nimetty brittiläisen Olivier Award -palkinnon ehdokkaaksi.Kaija Saariahon (1952–2023) säveltämä ja Sofi Oksasen kirjoittama…
Suomea kiertävän teatterin avulla hän kertoo omista sotakokemuksistaan ja ristiriitaisista tunteistaan kasvotusten suoraan yleisölle.Ukrainalainen näyttelijä Anastasiia Redchuk, 25, saapui Suomeen…
52 min · keskusteluohjelma · kulttuuri · oivaltava · syvällinen Sellisti Lukas Stasevskij oli aloittanut elokuvaohjaajaopinnot Kiovassa edellisenä syksynä, kun…
Teoston teettämän kyselytutkimuksen mukaan eniten syrjintää Suomen musiikkialalla koetaan etnisten vähemmistöjen joukossa.Suomen musiikkialalla esiintyy edelleen runsaasti syrjintää ja epäasiallista kohtelua,…