Luonto
Palon takia jouduttiin evakuoimaan paikallisia asukkaita, mutta monet ovat jo päässeet takaisin koteihinsa.Belgian itäosassa sijaitsevassa Hautes Fagnesin luonnonpuistossa riehunut maastopalo…
Kunnanhallitus käsittelee kauppaa ensi viikolla. Kauppasumma on 290 000 euroa.Puumalan kunta aikoo ostaa Rokansaaresta alueen, jonka hakkuista on käyty kiistaa…
Suotuisat sääolot ovat tarjonneet pölyttäjille runsaasti ravintoa ja sopivia olosuhteita lisääntymiseen.Kesä on ollut poikkeuksellisen hyvä pölyttäjille. Sekä päiväperhosia että kimalaisia…
Suomessa on meneillään useita vesilintukantojen määrän parantamiseen tähtääviä hankkeita.Itä-Suomen metsissä ja rannoilla liikkuu tänään tavanomaista enemmän metsästäjiä.Karhunmetsästys alkaa tänään lähes…
Suomessa noin joka kolmas metsästäjä osallistuu vesilintujen metsästykseen.Vesilintujen metsästys alkaa torstaina puolilta päivin. Vesilintujahtiin on Rannikko-Pohjanmaalla perinteisesti osallistuttu aktiivisesti, mutta…
Eniten poikkeuslupia karhun kaatamiselle myönnettiin Pohjois-Karjalaan. Siellä jahti alkoi jo aamuvarhaisella.Karhunmetsästys on alkanut itäisessä ja keskisessä Suomessa sekä Kainuussa kahden…
21:40•Päivitetty 21:44Unkarin Paksin ydinvoimala välttää täydellisen alasajon, koska Tonavan vesitaso pysyy riittävän korkealla, Unkarin pääministeri Péter Magyar kertoi keskiviikkona.Tonava on…
Viranomaiset määräsivät Aldea del Fresnon noin 3 500 asukasta pysymään sisätiloissa ja evakuoivat useita koteja alueen laitamilla.20:22•Päivitetty 20:26Palomiehet taistelivat keskiviikkona uutta…
Rahtialuksen kannella olleesta säiliöstä vuoti tiistaina satoja litroja öljyä Saimaaseen. Asukkaat moittivat tiedottamisen puutetta.Rantasalmen Haukivedellä rahtialuksen säiliöstä vuoti tiistaina voiteluöljyä…
Kuusi eduskunnan eräkerhon jäsentä osallistuu torstaina karhujahdin aloitukseen Nurmeksessa.Kaikki karhunmetsälle tulevat kansanedustajat ovat perussuomalaisia.Kansanedustajat kuulevat vierailun aikana metsästäjien näkemyksiä.Pohjois-Karjalaan on…

